prointerior 5/2014 | Page 25

henki, ja olen ollut aistivinani, että jopa hotellin henkilökunta on ylpeä työstään juuri tässä hotellissa. Itse pystyn olemaan erityisen tyytyväinen hotellin ala-aulaan, joka onnistuneesti mitoitettuna yhdistää vanhat veturitallit uudenkarhean tornin juureen. Samoin näköalat kerroksista häikäisevät ehkä juuri siksi, että huoneiden ikkunat ulottuvat lattiaan saakka. Näin näkymä alaviistoon onkin se juttu – kaupunki tuntuu aukeavan ihan jalkojen alla.” Uuden ja vanhan kohtaaminen, vanhojen veturitallien kunnioittaminen sekä tribuutti Tampereelle ovat olleet kantavia teemoja Torni-hotellin tarinan synnyttämisessä. Styltin ja Gullstén & Inkisen alkuideat olivat sisustusarkkitehti Hanna Gullsténin mukaan hauskasti samankaltaisia jo suunnittelun kutsukilpailuvaiheessa, ja projektin mittaan molempien toimistojen vahvuudet pääsivät hedelmällisesti täydentämään toisiaan. Stylt vastasi pääosin talon tarinallisesta konseptista ja graafisesta ilmeestä, kun taas Gullstén & Inkinen toteutti suunnitelmat työpiirroksiksi asti. ”Vanhoista veturitalleista jätettiin jäljelle niin paljon kuin pystyttiin, mutta vanhan ja uuden välille haluttiin myös selvää kontrastisuutta”, Hanna Gullstén kertoo. ”Persoonallinen ja omaleimainen tornirakennus vaati mielestämme myös sisätiloiltaan samankaltaista sävymaailmaa ja rohkeutta, jota betonirakennukseen saatiin muun muassa jättämällä raakaa betonipintaa paljaaksi. Kysyinkin heti aluksi tilaajilta, että oletteko tarpeeksi rohkeita, ja onneksi he lupasivat olla. Karhea ronski betonipinta jo heti aulassa ei ole sitä tavanomaista sileää, siistiksi sliipattua seinäpintaa, jota Suomessa on yleensä totuttu näkemään ja jota rakentajat ovat huolella tottuneet tekemään. Lopputuloksena raaka betonipinta tuo kuitenkin loistavasti kontrastia muutoin sileisiin ja kiiltäviin, tummasävyisiin pintoihin.” Upealla punaisella mehevöitetty reception-aula aukeaa orgaanisella tavalla manserockin tyyssijaksi Paja Bariksi ja ruokaravintolaksi tulenhehkuisine avokeittiöineen. Virpi Saarinen kertookin alun perin ideana olleen Fenix-linnun tarinan, jossa veres lintu syntyy kuin tiilirakennusten tuhkasta ja nousee ylös korkeuksiin. Muistumia menneestä pilkahtelee siellä täällä, kuten vaikkapa lattiaan upotettuina valaistuina ratakiskoina ja vanhoista puhdistetuista tiilistä muurattuina pilareina. Mustat ” kylpyhuoneet jatkavat mustan savupiipun teemaa. – Soulful ideas for interiors – SOLOGREY OY, Särkiniementie 5 C 24, 00210 Helsinki, Tel. 0500 611 722, info@sologrey.fi, www.sologrey.fi 5 / 14 prointerior 23