prointerior 4/2012 | Page 38

Toimistokerrokseen noustaan hauskasti iloista porraskäytävää telmän avulla jokainen voi suunnitella itse kalustekokonaisuutensa ja pitkin, jonka keltaisiin betoniseiniin on jätetty ronskisti reikiä, kuin muunnella sitä jälkikäteen haluamallaan tavalla. Laatikostot voi pur- koloiksi juuston pintaan. ”Tilan pitkulainen muoto oli toki haaste kaa osiin, ja niihin löytyy värivaihtoehtoja valtavasti. Kyseessä on siis arkkitehtuurille, sillä se pakotti liikerakennuksen puoleiset huoneet ik- erittäin kestävä kalusteratkaisu, joka taipuu aina uusiin muotoihin esi- kunattomiksi”, Matti Vassinen jatkaa. merkiksi yrityksen muuttaessa.” ”Lopputulos on mielestäni silti varsin onnistunut, ja kolmisenkym- Toimitusjohtaja Matti Vassinen tykästyi USM:n kalustesarjaan jo mentä pääkonttorityöntekijäämme niin maahantuonnista, verkkokau- työskennellessään aiemmin Saksassa. ”Laatikostojen isot säilytystilat, pasta kuin mainostoimistommekin puolelta mahtuvat väljästi noin kah- yhdistelymahdollisuus ja loputon muunneltavuus ovat iso etu toimistoti- deksansadan neliön tiloihin.” loissa”, Vassinen kiittelee. Toimitusjohtajan omassa työhuoneessa USMsarjaa edustaa erikorkuisten laatikostojen lisäksi myös pähkinäpintai- Pehmeyttä ja palapeliä Aula ottaa vieraansa vastaan hillityn tyylikkäänä, mustin nahkaisin ir- nen työpöytä. Muissa työhuoneissa sisustuksen sävymaailma on myös tyy- tokalustein sekä kirkkaanpunaisin tehosteseinin muutoin valkoisten sei- likkään vaalea, ja esimerkiksi virtaviivaisen valkoisia, italialaisia näpintojen rajaamana. Kookas valkoinen lamppu sekä Roltraden va- Metalmobilin Ibis-tuoleja taustoittaa seinäpinnan pehmeä nougat. laistut kasviruukut tuovat silauksen viimeisteltyä harmoniaa. Lattiamateriaalina kaikissa työhuoneissa ja neuvottelutiloissa on Vastaanottotiskinä toimii sveitsiläisen USM:n osasista koottu koko- Projektimaton maahantuoma eläväsävyinen tekstiilimatto X-Loop, jon- naisuus, jonka kiiltävänvalkoinen geometrinen muotokieli tuo mieleen ka palasista koostuva rakenne mahdollistaa vaikkapa pahasti tahriin- Rubikin kuution. USM:n tuotantoa on niin ikään minimalistinen valkoi- tuneen kohdan korvaamisen helposti uudella. ”Kokolattiamatto tuo ti- nen vaatenaulakko, joka kätkee pompat ja palttoot katseilta hienostu- loihin pehmeää rauhaa”, Matti Vassinen toteaa. neesti, mutta huomiota herättämättä. ”USM:n modulaarinen kalustejärjestelmä on jo klassikko”, kertoo maahantuojayritys Ofisea Oy:n toimitusjohtaja Tanja Kläusler. ”Järjes- 36 prointerior 4 / 12 Myös toimistotilojen sisustuksen suunnitellut, Hong Kong Tavaratalojen pitkäaikainen myymäläsuunnittelija Tiina Miettinen yhtyy samaan: ”Henkilökunta on ollut hyvin tyytyväinen – työympäristöstä tuli