prointerior 4/2011 | Page 63

EFG TOIMISTOKALUSTEET OY – KALUSTERATKAISUT TOIMISTOIHIN JA JULKISIIN TILOIHIN Revoluutio kohti moderneja neuvottelutiloja Työskentelytapamme muuttuvat yhä enemmän uuden sukupolven astuessa työelämään. Työskentelemme omien työpisteiden lisäksi yhä useammin yhteiskäytössä olevissa tiloissa tai teemme etätyötä. Toimistojen merkitys kohtaamis- ja neuvottelutiloina korostuu entisestään. Neuvottelutilat muuttuvat yhä suuremmassa määrässä työskentelytiloiksi. Nykyajan nuoret ovat myös kriittisempiä valitessaan työpaikkaa. He eivät enää tyydy vanhanaikaiseen kokoustilaan, epämiellyttäviin kuluneisiin istuimiin ja eläkeiässä olevaan projektoriin, jolla kestää puoli tuntia käynnistyä. Luovasta kokouspaikasta sekä viihtyisästä työympäristöstä on tullut kilpailuvaltti. Lähes puolet eurooppalaisista työntekijöistä on asiantuntijoita. Ammattitaitoa jaetaan ja kehitetään erilaisissa kohtaamisissa. Liikkuvuus työssä lisääntyy mm. kannettavien tietokoneiden ja modernien yhteyksien ansiosta ja monissa toimistoissa on tänään enemmän työntekijöitä kuin työpisteitä. Uuden tekniikan avulla neuvottelujen luonne tulee muuttumaan. Useita EFG:n tuoteuutuuksia on kehitetty vastaamaan näihin haasteisiin. Keväällä markkinoille tuodut EFG HideTech -neuvottelupöydät täyttävät tulevaisuuden johtojen hallinnan vaatimukset. Syksyllä 2011 pöytäsarja saa jatkoa malliston lippulaivasta EFG HideTech AVM (Audio Video Motion) -neuvottelupöydästä, jossa on integroitu näyttö, kaiuttimet ja HD-kamera. Savo Invite -neuvottelutuolit täydentävät neuvotteluhuoneen kalustuksen ja takaavat istuinmukavuuden tiloissa, joissa työskennellään entistä pidempiä aikoja. ”Haluamme johtaa kokouskulttuurin aivan uudelle tasolle”, sanoi Marcus huonekalumessuilla lanseeratessamme uutta mallistoamme. Lisätietoja: www.efg.fi VITREA – TEKNISET LASITIILET VITREA OY:LLÄ on tarjolla perinteisten vakiomallisten lasitiilien lisäksi monipuolinen valikoima erikoiskäyttökohteisiin soveltuvia lasitiiliratkaisuja sekä sisä- että ulkotiloissa. Lasitiilillä voidaan näin ollen toteuttaa korkealuokkaista ajatonta arkkitehtuuria tämän päivän rakentamisen tekniset vaatimukset huomioon ottaen. Vitrean teknisten lasitiilien valikoimaan kuuluvat MATALAENERGIALASITIILET, joissa U-arvo on parhaimmillaan 1.4. Uusilla parem- min lämpöä eristävillä lasitiilillä saadaan lasitiili-ikkunoista entistä energiatehokkaampia. Matalaenergiatiilet soveltuvat käytettäväksi ulkoseinissä, esimerkiksi julkisivuikkunoissa. LATTIALASITIILET on suunniteltu vastaamaan erilaisiin tarpeisiin julkisesta rakentami- sesta kodin sisustukseen. Vitrea Oy:n valmistamat lattialasitiilielementit ovat oiva tapa kerroksien välisten valoaukkojen rakentamiseen. LUODINKESTÄVÄT LASITIILET Sovelluksiin, jotka vaativat korkean turvallisuustason on tarjolla BSH20 sarjan luodinkestävä lasitiili. Lasitiilellä on korkea mekaaninen kestävyys. - PALOLASITIILET, daan valo siirtymään myös palo-osastojen välillä paloturvallisuutta heikentämättä. Teknisten lasitiilien asennustavat ja asennusjärjestelmät on kehitetty Suomessa, Suomen sääolosuhteet huomioiden. Vitrean lasitiilet ja kiinnitysratkaisut ovat saaneet testilaitosten sertifikaatit lasitiilirakenteissa Suomessa ja muualla Euroopassa. Lisätietoja: info@vitrea.fi 4 / 11 prointerior 61