prointerior 3+4/2018 - Page 28

kohteessa mukana | palstalla yhteistyökumppanimme kertovat toiminnastaan UNITY TECHNOLOGIES TOTEUTTI VIHREÄN UNELMANSA IT-FIRMAN LUOVA SISUSTUSRATKAISU OTTAA KAIKEN IRTI VIHERSISUSTAMISEN ERI MAHDOLLISUUKSISTA TEKSTI: SAMI J. ANTEROINEN KUVAT: VIHERSISUSTUS LUWASA OY Kun Unity Technologies Finland päätti pistää Kaivopihalla sijaitsevan pääkonttorinsa uusiksi, yrityksellä oli mielessä jotain vähän tavallisuudesta poikkeavaa. Workplace Experience Manager Susan Vättö kertoo, että koska Suomi on suhteellisen karu paikka elää ja asua noin kahdeksan kuukautta vuodesta, yritys halusi kehittää jotain ankeutta ja harmautta poistamaan. YHTEISTYÖSSÄ VIHERSISUSTUS LUWASA Oy:n suunnittelijan Kati Kilpeläisen ja Rune & Berg Designin sisustusarkkitehdin Aino Kedon kanssa Unity Technologies päätti päästää viidakon valloilleen: projektin kantavaksi ideaksi tuli käyttää vihersisustusta ennennäkemättömän runsaasti. ”Viherremontti toteutettiin täysin työntekijöiden toiveiden mukaisesti – ja toivomuslistalla oli myös trendikkyyttä ja ajattomuutta”, muistelee Susan Vättö projektin lähtökohtia. ”Kohde oli niin hyvänkokoinen, että sinne pystyi toteuttamaan paljon erilaista tilaa vihersisustamisen keinoin – inhimillisiä kasveja, pehmeitä, tuuheita, rönsyileviä…”, listaa Kati Kilpeläinen. 50 Shades of Green Aino Keto oli tavallaan jo Unityn ”luottopakki”, sillä sisustusarkkitehti oli tehnyt yhteistyötä yrityksen kanssa jo aiemminkin – ja yhteinen sävel oli löytynyt jo ihan taipaleen alussa. 28 prointerior   3–4  /  18