prointerior 3+4/2018 - Page 22

NUMMIKESKUS - INNOVATIIVINEN MONITOIMITALO TEKSTI: HELI MÄKIRANTA KUVAT: HÄMEENLINNAN KAUPUNKI / TEEMU TRETJAKOV Hämeenlinnan kaupunkiin kohonnut uusi Nummen koulukeskus eli Nummikeskus on palveluiden keskittymä, joka palvelee koululaisten lisäksi myös muita alueen asukkaita. Rakennuksesta löytyy modernin peruskoulun lisäksi neuvola, kirjasto ja kuntosali. Elinkaarimallilla toteutettu hanke valmistui aikataulusta edellä ja luo uudenlaisen kohtaamispaikan Hämeenlinnan kaupunkilaisille ja koululaisille. KUN HÄMEENLINNAN vanha koulurakennus sai purkutuomion, tilalle rakennettiin uusi innovatiivinen koko kylän palvelutalo Nummikes- kus. Avoimet oppimisympäristöt, yhteisöllisyys, digitalisaation hyödyntä- minen ovat niitä asioita joita nousee esille, kun kuvaillaan Nummen kou- lukeskusta. Puistomaiseen ympäristöön sijoittuva kolmikerroksinen talo on arkkitehtoonisesti neutraali kaupunkilaisten käytössä oleva yhteisölli- nen kokonaisuus. Nummikeskus toteutettiin elinkaarimallilla. Hankkeen tilaajana toimi Hämeenlinnan kaupunki ja rakennuttajina YIT Rakennus Oy sekä ­Caverion Suomi Oy, jotka ovat sitoutuneet pitämään huolta rakennuksesta rakennusprojektin päätyttyä. Hankkeen pääsuunnittelijana toimi Linja Arkkitehdit Oy ja tilojen pedagogisesta suunnittelusta vastasi Qroom Oy. Uudenlaisen palveluja yhdistävän Nummikeskuksen rakentaminen aloitettiin kesäkuussa 2016 ja rakennus valmistui keväällä 2018. Investointi tulevaisuuteen Nummikeskus edustaa uudenlaista palvelujen ja tilojen tehokasta, talou- dellista ja ekologista käyttöä. Linja Arkkitehtien Timo Koljonen kertoo 22 prointerior   3–4  /  18 Nummen koulukeskuksen olevan ainutlaatuinen projekti, mikä toteutettiin toiminnallisella suunnitelmalla asettaen tulevien toimijoiden tarpeet etu- sijalle. ”Nummikeskuksen suunnittelu oli poikkeuksellinen hanke, koska emme saaneet tilaajalta eli Hämeenlinnan kaupungilta etukäteen min- käänlaista tilaohjelmaa. Tilaaja antoi vain toiveet tilojen toiminnoista sekä muutaman reunaehdon, mikä on nykypäivänä harvinaista.” Elämänkaariajattelu oli Nummikeskuksen suunnittelussa myös vah- vasti mukana ja monitoimitalon haluttiin palvelevan kaiken ikäisiä. Uudesta kylätalomaisesta keskuksesta toivottiin koko kaupungin käy- tössä olevaa rakennusta, joka palvelee kulttuuritoiminnallaan niin lapsia kuin vanhuksiakin. Elinkaariajattelu näkyykin vahvasti niin rakennuksen ulko- kuin sisätiloissa. Monimuotoisuus ja muunneltavuus Ainutlaatuisesti suunnitellussa Nummen koulukeskuksessa on lähdetty ideoimaan sekä luomaan tulevaisuuden toimintamallia. ”Nummikeskukseen haluttiin luoda uudenlaista oppimaisemaa ja nykysuuntauksen mukaista epätilaa yritetään välttää. Oppimista voi tapahtua rakennuksen jokaisessa sopukassa”, Koljonen selventää.