prointerior 3+4/2017 - Page 37

Sisustusremontin yhteydessä myös talon vinttikerros uusittiin ja muutettiin toimistokäyttöön. ”Suunnittelijan näkökulmasta tämä on ollut mielenkiintoinen projekti.” Kalusteet kestävän kehityksen mukaisia Brasserie L’Amourin omistajan, ravintoloitsija Kai Kallion mukaan asiakkaat ovat ottaneet uuden ravintolan hyvin vastaan. ”L’Amourista haluttiin tehdä brasserie-ravintola, jossa on ranskalaista tyyliä mutta joka silti on asiakkaiden näkökulmasta helposti lähestyttävä. Ruokalistalla on myös sopivan suomalaisia ruokia, jotka on valmistettu hyvistä suomalaisista raaka-aineista”, Kallio linjaa. ”Tätä nykyä ravintolan myynnistä noin 80 prosenttia on ruokamyyn- tiä.” Ravintolan sisustus haluttiin toteuttaa kestävän kehityksen periaat- teiden mukaisesti. ”Katsoimme suunnittelijoiden kanssa, mitä olemassa olevia raken- teita olisi mahdollista hyödyntää ravintolan tiloissa”, toteaa Kallio. ”Jonkin verran sisustusta oli ’tuunattava’, jotta tila ei enää näyttäisi pankkikonttorilta. Tässä onnistuttiinkin hyvin.” Pesu- ja wc-tilojen Geberit-vesikalusteiden keskeiset ratkaisut – sei- näasennus ja vedensäästö – olivat suunnitelmissa jo alusta pitäen. ”Sellaisia ratkaisuja onkin ravintoloissa käytössä jo paljon. Halu- simme hyvän ratkaisun, jossa vettä ei kuluteta turhaan.” ”Vanhassa pankkisalin wc-tiloissa erillisen asennusseinän rakentami- nen vesikalusteille oli tarpeen myös siksi, että läpivientireikien tekeminen holvin massiiviseen betoniseinään olisi ollut hankalaa”, Kallio perustelee. Ravintolasisustuksen toteutus kokonaisuudessaan sujui hänen mukaansa mallikkaasti. ”Asiakkailtakin on saatu myönteistä palautetta.” Geberit-urinaalin hajulukko vedettömässä urinaalijärjestelmässä estää viemärihajujen pääsyn saniteettitiloihin. Seinäasennus helpottaa märkätilan siivoustöitä Entisen pankkirakennuksen kellarikerroksen entiseen arkistohuoneeseen rakennettiin catering-tila, jonka yhteyteen sijoitettiin edustussauna. Osa ravintolan pesu- ja wc-tiloista sijoitettiin vanhaan pankkiholviin. ”Pesualtaina on kivimalja-altaita, joihin hanat on yhdistetty. Vesikalus- teiksi asennettiin Geberitin valmistamia kalusteita, kuten seinäasennetta- via wc-istuimia”, Chaker kertoo. ”Vesikalusteiden seinäasennusjärjestelmä on ravintolakiinteistöissä tilaa säästävä ratkaisu, joka samalla helpottaa wc-tilan lattian siivoustyötä. Miesten puolelle sijoitettiin vedettömät urinaalit, joihin päädyttiin veden- säästön ja ekologisuuden perusteella.” Seinäasennuksessa huuhtelusäiliö sijoitetaan tyypillisesti seinän sisään näkymättömiin jäävään asennuskehikkokoteloon. Asennus mah- tuu pieneen tilaan. Samalla kalusteiden paikkaa kehikossa voidaan sää- tää portaattomasti. ”Pesutilasta tuli moderni ja erikoinen, mutta se sopii silti – tai ehkä juuri siksi – ravintolan kokonaisuuteen. Märkätiloihin saatiin tyylikäs ja toi- miva ratkaisu”, toteaa Chaker. Seinäasennus on järkiratkaisu Porvoolaisravintolaan vesikalusteita toimittaneen Geberit Oy:n myynti- insinööri Bent Andersson kertoo, että märkätilakalusteiden seinäasen- nusten suosio lisääntyy nopeasti Suomessa. ”Keski-Euroopassa ne ovatkin jo hyvin yleisiä. Siellä seinäasennus­ telineiden osuus on jopa 80 prosenttia uusista vesikalusteasennuksista.” Andersson muistuttaa, että seinäasennuksen etuihin kuuluu aiempaa helpompi siivous: lattia voidaan puhdistaa myös wc-istuimen alapuolelta. ”Seinäasennusratkaisu on myös tyylikäs, ja siinä voidaan käyttää useita eri kalustemalleja.” ”Lisäksi tällä asennustavalla voidaan säästää tilaa. Seinä-wc vie vähemmän huonetilaa kuin perinteisesti asennettu – tai korkeintaan yhtä paljon, istuimen mallista riippuen. Se on myös hinnaltaan kilpailukykyinen ja tarvittaessa helppo huoltaa”, Andersson toteaa. Hänen mukaansa tähän mennessä ei ole tullut vastaan asennuskoh- detta, jossa Geberit-kalusteiden seinäasennus ei olisi mahdollinen. ”Porvoon Brasserie L’Amour -ravintolassa seinäasennus oli erityisen luonteva ratkaisu, koska kovaan seinään olisi ollut vaikea tehdä läpivien- tejä. Asennuskotelo helpotti putkituksia, eivätkä liitokset jääneet näky- viin.” Vedettömät urinaalit puolestaan yleistyvät vedensäästön takia. Tällai- sissa kalusteissa on valmiina pohjaventtiilit, jotka samalla toimivat haju- lukkoina. ”Jos joka käyttökerralla säästyy puolikin litraa talousvettä, ajan mit- taan säästö on merkittävä.” ”Täysin vedettömän urinaalin lisäksi saatavissa on hybridimalleja, jotka nekin säästävät vettä. Huuhtelu voidaan säätää tapahtuvaksi vaik- kapa kymmenen käyttökerran välein, jolloin täysin vedettömään verrat- tuna hajulukot ja urinaali-kulho pysyvät puhtaampina”, Andersson kertoo. Asentaja Kari Laine T:mi Putki-Karista mainitsee, että Brasserie L’Amourin märkätila-asennukset sujuivat hyvin. ”Tämän kohteen seinä-wc:iden asennuksessa tarvittiin kirvesmiestä, koska oli rakennettava myös asennuskehikko eristeineen. Tästä huoli- matta asennustyö oli selkeä, helppo ja melko nopeakin.” Ravintolassa on asiakkaita varten kolme seinä-wc:tä sekä yhteinen käsienpesutila. ”Posliinisten vedettömien urinaalien valinta oli sekä taloudellinen että ympäristömyönteinen vaihtoehto”, Laine arvioi. n 3–4  /  17  prointerior 37