ILMOITUS
BETAFENCE ASENSI 45 KM PITUISEN AITAUKSEN
TANGER MED -SATAMAAN MAROKOSSA
Tanger Med -sataman rakennustyöt aloitettiin vuonna 2003. Sataman toiminta aloitettiin vuonna 2007 ja
vuonna 2016 sen täysi kapasiteetti tulee olemaan 8 miljoonaa konttia. Betafence on ollut alusta asti valittu
yhteistyökummaniksi, joka asentaa kaikki aidat sekä satamassa että sen ympärillä. Betafencen pääasialliseksi
eduksi oli yrityksen vakaa kokemus isojen infrastruktuuri aitaushankkeiden parissa. Suuri merkitys oli myöskin
tuotteiden korkealla laadulla, koska sataman olosuhteet ovat erittäin vaativat. Tähän saakka Betafence on
toimittanut satamaan 45 kilometriä erilaisia aitoja ja 20 automaatiolla varustettua porttia.
TÄMÄN ARVOKKAAN sopimuksen syntymiseen on oleellisesti myötävaikuttanut lukuisat referenssit, joita Betafence on saanut töistään
infrastruktuurin alalla ympäri maailmaa, myös yhtiön vakaa kansainvälinen
maine vaikutti sopimuksen syntymiseen. Hankkeen ratkaiseva näkökohta
oli kuitenkin tarve löytää kokonaisratkaisu, joka vastaisi hankkeen erityisiä vaatimuksia.
Sopimus sisältää lukuisia tuotteita ja sovellutuksia, kuten siirrettäviä
3 metrin korkuisia turva-aitoja, keskitason turvallisuusluokitusta vastaavia 3,5 m aitoja, korkeata turvallisuusluokitusta vastaavia 4,5 m aitoja ja
myöskin isoja moottoroituja liukuportteja sataman pääsisäänpääsyjä varten.
Aitojen valintaan vaikutti olennaisesti sataman sijaintipaikan
Gibraltarinsalmen aggressiivinen ilmasto. Asennetut tuotteet ovat
Alusinkittyjä ja niille on tehty erityinen pinnoitekäsittely, jonka johdosta
Betafence on pystynyt myöntämään tuotteille kymmenen vuoden takuun
korroosiota vastaan, vaikka ne sijaitsevatkin aivan suolaisen veden vieressä. Aitausjärjestelmä on niin ikään suunniteltu kestämään Tangerin
ankaria ilmasto-olosuhteita ja sietää tuulenpuuskia, joiden voimakkuus on
jopa 170 km/tunnissa. Betafencen tuotteiden laadun maineella on tärkeä
rooli yrityksen ja satamaviranomaisten pitkäaikaisessa yhteistyössä.
Ensimmäinen toimitus suoritettiin 2007 ja siitä alkaen ne jatkuivat
säännöllisesti. Projekti valmistui huhtikuussa 2016. n
BETAFENCE (www.betafence.com) on maailman johtava
aitausratkaisujen, kulunhallinnan ja alueellisten turvallisuusratkaisujen
suunnittelija ja valmistaja.
BETAFENCE suojelee sekä teollisuuslaitoksia, julkista infrastruktuuria
ja erittäin korkean turvallisuusluokituksen alueita, esim. vankila-,
armeija- ja lentokenttäkohteita. Kuten myös yksityisiä puutarhoja,
maatalouskiinteistöjä ja karjaa.
BETAFENCE valmistaa myös metalliverkkotuotteita erilaisiin
teollisuussovellutuksiin.
YRITYKSESSÄ työskentelee 1 400 ihmistä. Betafencen pääkonttori
on Belgiassa ja sillä on 9 tuotantolaitosta 8 maassa. Yrityksen 30
myyntitoimistoa ja edustajaa toimivat aktiivisesti ympäri maailmaa.
Jarno Kauhanen
Sales Manager, Finland
M: +358(0)408223056
T: +358(0)925144260
E: [email protected]
78 prointerior 3–4 / 16
RTV_