prointerior 3+4/2014 | Page 57

Tarkoituksenmukainen akustiikka tarkoittaa Lokin mukaan myös sitä, AKUSTIIKAN NÄKÖKULMASTA tilojen ja etenkin meluisien tilojen että esimerkiksi koululuokan ei ole hyvä olla täysin dempattu eli akustiäänimaisemaan voidaan kuitenkin vaikuttaa, jos vain päästään mukaan sesti aivan kuiva, sillä silloin opettajan ääni rasittuu helpommin. Koulutilasuunnittelutyöhön tarpeeksi ajoissa. maailmassa ymmärretäänkin nykyään hyvin akustiikan merkitys, ja uusiin Kysyimme kahdelta akustiikan erityisasiantuntijalta, mitä kaikkea opitoppilaitosprojekteihin pyydetään mukaan akustiikan asiantavaa arkkitehdeilla ja sisustusarkkitehdeilla on tänä päituntijoita. Samoin musiikkipuolen rakentamis- ja uudistavänä tilojen akustoimisesta. ”Hyvä akustiikka on ennen Hyvä misurakoissa jo lähtökohtana on, että akustiikan on syytä kaikkea tarkoituksenmukaista”, painottaa Aaltoyliopiston akustiikka olla kohdallaan. Sen sijaan terveydenhuollon tiloissa ääniMediatekniikan laitoksen professori ja Akustisen seuran ympäristöä ei ole monestikaan mietitty. puheenjohtaja Tapio Lokki. on ennen kaikkea ”Maailmalla näkyy nyt trendinä sairaala-akustiikan ja ”Tärkeää olisi tietenkin, että tiloja ensinnäkin ylipäätarkoituksenmukaista. terveydenhuollon alan akustiikan tutkimus”, Tapio Lokki tään akustoitaisiin, akustiikkaa mietittäisiin ja että akusmainitsee. ”On huomattu, että rauhallisemmat ja hiljaisemtointi todella toteutettaisiin käyttötarkoituksen mukaan. mat tilat edesauttavat paranemista. Myös intimiteettisuoja on tiloissa tärJokaikinen tila kun kaipaa akustikon korvaa siinä missä esimerkiksi sähkeää, kun esimerkiksi lääkärikierroksill