prointerior 3+4/2014 | Page 48

telluista oppimisympäristöistä, joten pystyimme hyödyntämään tätä kokemusta myös tämän kohteen suunnittelussa.” Yhteispelillä maaliin Ja kun puurakennuksesta puhutaan, paloasiat tuli ottaa huomioon lähes kaikessa suunnittelussa. Myös rakentaminen sääsuojan alla sekä urakoitsijan päätös elementoida kohde aiheutti paineita työmaavaiheen aikataulutukseen, Koljonen lisää. Yhteistyö tilaajatahon – eli Kouvolan kaupungin Tilaliikelaitoksen – kanssa sen sijaan rullasi hyvin: ”Yhteistyö tilaajan ja paikallisten viranomaisten kanssa on toiminut kitkattomasti koko projektin ajan. Käyttäjien osallistaminen suunnitteluun on tässäkin hankkeessa ollut keskeisessä roolissa.” Tilasuunnittelussa ” on pyritty luomaan yleispäteviä ja monikäyttöisiä tiloja. Rehtori Lipiäinen vahvistaa, että opettajien ääntä kuunneltiin suunnitteluprosessissa ja lopputulos on toiveiden näköinen. Matkan varrella toki huomattiin, että vieläkin rohkeammin olisi voitu ottaa etunojaa tulevaisuuteen: näin jälkikäteen ajatellen pariovista olisi voitu luopua ja laittaa tilalle paljeovia. ”Tilanjakajina ne ovat erittäin toimivia, mutta sitä ei osattu ihan silloin projektin alkuvaiheessa nähdä.” 11 miljoonaa euroa maksaneen koulun budjettiin tuli (melkein kirjaimellisesti) kuoppa jo aika alkuvaiheessa, kun tontilla pitikin suorittaa tuhdisti maavaihtoja. Sen jälkeen taloudelliset reunaehdot olivat varsin tiukat, mutta pihistä linjasta huolimatta esimerkiksi koulun sisutuksessa on käytetty paikoin tyyriimpää tammea. Puukärjellä tulevaisuuteen Kun koulun alkuun on vielä viikko, on selvää että erityisen laajoja käyttökokemuksia rakennuksesta ei vielä ole. Timo Koljonen toteaakin, että vasta lähivuodet näyttävät, miten rakennus yksityiskohtineen istuu sille suunniteltuun käyttöön. Hänen mukaansa puurakentamisen noste Suomessa tullee jatkumaan: ”Puurakentaminen vihreine arvoineen nostaa päätään myös suurten julkisten rakennusten osalla. Useita puurakentamishankkeita on viime aikoina käynnistetty ja on käynnistymässä eri puolella Suomea”, Koljonen pohtii. ”Puurakentamisen osaaminen on lisääntynyt ja myös uusia viranomaismääräyksiä täyttäviä teknisiä ratkaisuja on kehitetty, joten trendi on mielestäni selvä.” 46 prointerior 3–4 / 14