prointerior 3/2013 | Page 91

Logokalvoa ja kuvaseiniä Henkilöstöravintolayritys Antell-Ravintolat Oy:n Etelä-Suomen Aluetoimisto Helsingin Vallilassa on toinen Arazzo Oy:n viimeaikaisista yritysilmeen mukaisista toteutuksista. Tässäkin hankkeessa suunnittelijana oli Kohina Oy. ”Antellilla kiinnitetään huomiota työviihtyvyyteen ja työntekijöiden hyvinvointiin. Muutostöiden yhteydessä Antell-Ravintolat Oy:n toimitiloissa haluttiin korostaa työhyvinvoinnin edistämisen lisäksi uutta työskentelykonseptia, Antellin brändiä ja arvoja sekä yrityksen pitkää historiaa”, Kallio selostaa. Saastamoinen mainitsee, että Antellin toimitilan sisustukseen tulostettiin yrityksen logoa valkoisella värillä hiekkapuhalluskalvolle. ”Sen pohjalta rakennettiin kuosi, jota käytettiin sisustuksessa, mutta myös turvamerkinnässä. Tulostekalvoa kiinnitettiin muun muassa lasiseiniin, oviin ja ikkunapintoihin.” Lisäksi mukaan otettiin yrityksen historiaan ja toimialaan liittyviä valokuvia. Niitä tulostettiin saumattomalle palosuojatulle tapetille kuvaseiniksi Antellin eri neuvotteluhuoneisiin. ”Digitaalisesti painetuilla sisustustuotteilla saadaan uusi yksilöllinen ilme niin toimitiloihin, julkisiin tiloihin kuin yksityiskoteihinkin. Sisustuskankaat voidaan toteuttaa palosuojattuina ja seinäkuvat saumattomina”, kertoo Saastamoinen. Syksyllä 2013 Arazzolle on tulossa uusia tulostettavia sisutustuotteita, muun muassa akustiikkalevyjä ja verhokankaita. ”Toimitamme sisustustuotteet valmiiksi asennettuina”, Saastamoinen lupaa. Lisätietoja: www.arazzo.fi CAAVA TERÄSPORTAAT JA -KAITEET KERROCK-KOMPOSIITTILEVYT CAAVA ON harvoja suomalaisia teräsportaiden ja -kaiteiden val- LORE OY tuo maahan Kerrock-komposiittilevyjä ja -altaita. Tuotteen mistukseen erikoistuneita design-valmistajia. Persoonallisen tyylikkäät käyttökohteita ovat mm. keittiöt, kylpyhuoneet, pöydät ja vastaanotto- tuotteet suunnitellaan ja valmistetaan mittatarkasti kunkin kohteen yksi- tiskit. löllisiin tarpeisiin Caavan omalla tehtaalla suomalaisena käsityönä. Caava on toiminut alansa markkinajohtajana jo toistakymmentä vuotta. Caava toteuttaa porras- ja kaideratkaisuja esimerkiksi yksityisiin omakotitaloihin, liiketiloihin sekä toimistorakennuksiin ja julkisiin Kerrock on alumiinihydroksidin ja polymeeripohjaisen akryylisideaineen yhdistelmä. Se on koostumukseltaan sileä, hygieeninen ja homogeeninen. Koostumus mahdollistaa näkymättömät työstösaumat. Kerrock on komposiittimateriaali, joka on suunniteltu vaativille tiloihin. Rakennusliikkeille Caava tarjoaa tuotteita ja tuotekokonai- käyttäjille. Saatavissa on laaja valikoima eri värejä ja mitoituksia, jo- suuksia myös arkkitehtisuunnitelmien mukaan. ten siitä voi muotoilla mitä innovatiivisimmat ilmeet. Teräsportaat ovat näyttävä sisustuselementti. Teräksen ominaisuudet mahdollistavat portaalle kevyen ja modernin ilmeen. Kestävän ra- Kerrock mahdollistaa rohkeat muotoiluratkaisut ja näyttää upealta jokaisessa kohteessa ja tilassa. kenteen ja helpon huollettavuuden ansiosta portaiden käyttöikä on todella pitkä. Kuluvien osien uusiminen ja huolto on suunniteltu erityisen Lisätietoja: www.lore.fi, www.kerrock.si helpoksi. Kaikki Caavan malliston kaiteet käyvät porras-, parveke-, taso- sekä terassikaiteiksi sisä- ja ulkotiloihin. Teräskaiteet kestävät erinomaisesti vaativia suomalaisia sääolosuhteita. Lisätietoja: www.caava.fi 3 / 13 prointerior 89