prointerior 3/2013 | Page 38

ILMOITUS TEKNIIKAN KEHITYS TUO UUDENLAISTA VALAISTUSTA TEKSTI: MERJA KIHL JA ARI MONONEN KUVA: CARIITTI OY Helposti muunneltavia valaistusratkaisuja voidaan nykytekniikan avulla asentaa monenlaisiin käyttökohteisiin. Markkinoille on tullut muun muassa uudentyyppisiä LED-valaisimia, jotka voidaan kytkeä suoraan verkkojännitteeseen. Niitä esitellään myös Habitare messuilla. HEHKULAMPPUJEN POISTUMINEN myynnistä on jo tuonut sel- Verkkojännitteellä toimivat LED-valaisimet ovat jo tulleet markkinoille. viä muutoksia valaisinmarkkinoille. ”Aiemmin Cariitti Oy:n tuotevalikoimassa oli vain yksi tämäntyyp- ”Alalla on nyt melkoinen mullistus meneillään”, arvioi erilaisia va- pinen valaisin, mutta nyt niitä on jo useita: kolme erilaista ja eriväristä laisimia ja valaistusratkaisuja valmistavan Cariitti Oy:n toimitusjohta- downlight-valaisinta sekä kaksi eri ulkovalaisinmallia. Ne tulivat myyn- ja Peter Ruokonen. tiin helmikuussa 2013”, Ruokonen kertoo. ”Valaistusalalla on viidessä vuodessa tapahtunut enemmän kuin ”Asentajilta, suunnittelijoilta ja käyttäjiltä on jo saatu verkkojännit- edellisten 95 vuoden aikana yhteensä. Varsinkin LED-tekniikan eri teellä toimivista LED-valaisimista myönteistä palautetta. Ratkaisu on myös osa-alueet ovat tätä päivää. LEDeillä saadaan entistä parempilaatuis- edullisempi kuin muut LED-valaisimet.” ta valoa ja myös hyvällä hyötysuhteella.” Ruokosen mukaan valaistuksen valinnassa olisikin kiinnitettävä Valokuitua valaistukseen päähuomio siihen, että tuotteet soveltuvat käyttöympäristöönsä. ”Sa- Ruokonen mainitsee, että verkkojännite-LED-ratkaisuja esitellään Cariitin maan valotehoon voidaan päästä monella tavalla, mutta muotoilu ja näyttelyosastolla tämänvuotisilla Habitare messuilla. ”Toki myös vanhoja asennuksen helppous ovat myös keskeisiä tekijöitä.” tuttuja tuotteita on tulossa näytteille, samoin kuin joitakin vuoden 2014 uutuuksiakin.” LED-valaisin toimii verkkojännitteelläkin Kotikäyttöönkin LED-valaisimia on Ruokosen mukaan hankittu yhä Cariitti Oy:ltä on Ruokosen mukaan juuri tulossa markkinoille uut- enemmän, kun hehkulamput ovat paljolti poistuneet kaupoista. ”Myös ta LED-tekniikkaan pohjautuvaa piha- ja sisävalaistusta. ”Kysytyimpiä halogeenilamput poistuvat markkinoilta vuonna 2016, joten niihin pe- uutuuksia ovat verkkojännite-LEDit, joissa ei ole lainkaan liitäntälaittei- rustuvia valaisimia ei oikeastaan enää kannattaisi asentaa”, huomaut- ta. Tällaiset LED-valaisimet voidaan kytkeä suoraan 230 V:n verkko- taa Ruokonen. jännitteeseen ja niiden valaistusta voidaan himmentää säätimillä.” ”Suunnittelijan tai asentajan ei tarvitse pohtia liitäntälaitteiden si- Lämpimiin tiloihin ja erilaisiin koristevalaistussovelluksiin Ruokonen suosittaa valokuituun pohjautuvia valaistusratkaisuja. ”Valokuitu toimii joitusta ja kaapelointia. Vaikka kyse on LED-valaisimesta, se kaapeloi- esimerkiksi saunassa hyvin ja on samalla turvallinen valinta”, hän koros- daan kuten perinteiset valaisimet, joten asennus on helppoa.” taa. 36 prointerior 3 / 13