prointerior 3/2013 | Page 11

GI OSALLISTUI jo kolmatta kertaa Moskovassa pidettävään kan- Merenranta, Shakki, Golf sekä Kosketus. Lisäksi työtilojen tilaratkaisu sainväliseen kisaan, joka palkitsee parhaat toimitilaprojektit Venäjäl- on pohjoismaisen demokraattinen, ilman perinteiseen venäläiseen si- lä. Kilpailun jury kehui perusteluissaan mm. luonnonmateriaalien käyt- sustamiseen liittyviä hierarkisia rajapintoja. töä, teknologisia innovaatioita sekä ekologista teemaa. Lisäksi tuoma- Inkinen lisää, että Venäjän sisustuskuvioissa pohjoismainen ote risto katsoi, että pohjoismaisen suunnittelun periaatteet oli yhdistetty valtaa alaa yllättävänkin nopeasti. ”Siellä ollaan nyt samassa tilan- loistavasti pietarilaiseen arkkitehtuuriin. teessa kuin me olimme 10 vuotta sitten – mutta muutos on kolme ker- Jari Inkinen kertoo, että pohjoismainen suunnittelumentaliteetti on nyt hyvässä nosteessa Venäjällä. ”Venäjällä sisustamisessa on paljon ideoita ja lopputulos rönsyi- taa nopeampi.” Inkinen on tottunut palaamaan Venäjän kisoista pystien kera. Vuonna 2012 GI voitti Best Office kilpailun Comfort and Ergono- levämpi, kun taas pohjoismainen suunnittelu edustaa form follows mics -kategorian Venäjän suurimman sosiaalisen median ”paikallisen function -ajattelua. Pohjoismainen suunnittelu on edelleen maineensa Facebookin” eli V Kontakten pääkonttorin sisustussuunnitelmalla ja mukaisesti pelkistettyä ja selkeää, ja esimerkiksi puuta käytetään pal- vuonna 2010 ensimmäinen sija tuli Nokian Moskovan pääkonttorin jon.” suunnitelmalla samasta kategoriasta. Itse asiassa GI onkin kilpailun historian parhaiten menestynyt suunnittelutoimisto. Demokraattista designia SIAB-pankin tilojen suunnittelussa yhtenä pääideana oli luoda asiak- Tila käyntikorttina kaalle WAU-kokemus ja synnyttää pankin ja asiakkaan välille dialo- Inkinen toteaa, että paikalliset yritykset näkevät toimitiloilla suuren gi, joka ei pelkästään tarkastele heidän välistä asiakassuhdetta. Ko- merkityksen brändin rakentajana – ja menestyminen kilpailussa on koustiloissa on tutkittu visuaalisia teemoja mm. Luonto, Viinikellari, tuonut yritykselle paljon uusia ja mielenkiintoisia projekteja. 3 / 13 prointerior 9