prointerior 3/2013 - Page 58

KULTTUURITALO TÄYDESSÄ ISKUSSA TAAS PERUSKORJAUSPROJEKTI ALVAR AALLON ”VARJOSSA” EI OLLUT SIITÄ HELPOIMMASTA PÄÄSTÄ TEKSTI: SAMI J. ANTEROINEN KUVAT: SAMI HOKKANEN / PROVISUAL OY Kulttuuritalo on taas avoinna yleisölle – täysin uusittuna ja modernein herkuin ladattuna. Kulttuuritalon historian mittavimman peruskorjauksen aikana uudistettiin rakennuksen talotekniikka täysin ja ehostettiin pinnat uuteen uskoon. Mutta miten vaikea tehtävä rakennussuojelulailla suojatun arvokiinteistön kasvojenkohotus oikein oli? Kulttuuritalo on sentään Alvar Aallon ensimmäinen Helsinkiin suunnittelema julkinen rakennus, joten alusta asti oli selvää, että Museovirasto ja Alvar Aalto -säätiö tulevat seuraamaan prosessia tarkasti. HANKKEEN PÄÄSUUNNITTELIJA, Arkkitehtitoimisto NRT:n Tom Kompromissien taidetta Lindholm myöntää, että arkkitehtilegendan ”haamu” vaikutti – ja vai- Mutkia matkassa riitti. Esimerkiksi kerroskorkeudet olivat paikoitellen keutti – 20 miljoonaa euroa maksanutta projektia. sellaisia, että suunnittelijoiden ilmeet menivät synkiksi reittejä pohdit- ”Kyseessä oli meidän näkökulmasta haastava ja varsin hankala työ, joka kuitenkin kovalla työllä saatiin onnistumaan.” Sisätilojen ratkaisut tehtiin materiaaleja ja rakenteita säilyttäen ja taessa. Nykyaikainen talotekniikka kaipaa tilaa sekin ja Kulttuuritalo vaati aika tavalla kompromisseja, että homma saatiin sujumaan. ”Kulttuuritalo ei ole maailman rationaalisin talo”, Lindholm nau- korjaten. Uusittavien kohtien ja pintojen määrä ja laajuus jäi suhteelli- rahtaa. Alvar Aallon arkkitehtuuri talossa ulottuu yksityiskohtiin ja eri- sen vähäiseksi ja yksityiskohdissa, materiaalivalinnoissa ja väritykses- laisiin pintamateriaaleihin asti varsin laajasti ja mestarin kädenjälki sä noudatettiin alkuperäistä toteutusta mahdollisuuksien mukaan. haluttiin tietysti säilyttää. 56 prointerior 3 / 13