prointerior 3/2012 | Page 86

AJANKOHTAISTA Palstalla yhteistyökumppanimme kertovat toiminnastaan. FINSOFFAT AVASI ISOSTI Laatusohvia kotiin ja julkisiin tiloihin TEKSTI: SAMI J. ANTEROINEN KUVAT: FINSOFFAT OY Vaikka taantuman tuulet puhaltavat, myös uusia siirtoja tapahtuu kentällä. Keväällä nähtiin tervetullutta pioneerihenkeä, kun kotimainen sohvavalmistaja Finsoffat Oy avasi ensimmäisen vähittäismyymälänsä Vantaan Porttipuistoon 19.4. Liike on yksi pääkaupunkiseudun suurimmista – ellei jopa suurin – kotimaisten sohvien myymälä. Oman vähittäismyymälän lisäksi perinteikkäällä perheyritykselle on jo tehtaanmyymälä Keravalla sekä kattava valtakunnallinen jälleenmyyjäverkosto. TOIMITUSJOHTAJA JARMO HONKANEN kertoo, että uuden kaukomailla tehtyjen halpissohvien metsästäjiksi. Noin 80 % Finsoffat- liikkeen ensimmäiset neljä kuukautta ovat sujuneet mallikkaasti. ”Kesä myymälän malleista on kotimaista tuotantoa. on haastavaa aikaa tällä alalla, mutta elokuu on mennyt hyvin positiivisissa merkeissä ja itse asiassa jo heinäkuukin.” Honkanen myöntää, että taloudellinen tilanne makrotasolla on ol- ”Toinen vahva valttimme on asiantunteva palvelu, sillä kaikki myyjämme ovat sohvien ja sänkyjen asiantuntijoita”, Honkanen kertoo. Uudessa myymälässä on esillä erittäin laaja ja monipuolinen mal- lut huolestuttava jo pitkään – näin ollen päätös liikkeen perustami- listo. Sohvien lisäksi liikkeestä saa myös vuodesohvia, -tuoleja ja sän- sesta vaati eri tavalla rohkeutta kuin nousukauden lihavina vuosina. kyjä. Myymälä on kooltaan 1 500 neliötä. ”Voidaan sanoa, että menemme vähän vastavirtaan tässä, mutta uskoimme että tarvetta tällaiselle myymälälle kyllä on.” Honkasen mukaan yritys panostaa erityisesti hyviin raaka-aineisiin, materiaaleihin ja vankkaan ammattitaitoon. ”Meillä on hyvä ja laaja vakiomallisto, josta asiakas saa räätälöityä haluamansa vaihto- Tilausta laadulle ehdon. Meiltä asiakas saa juuri sellaisen sohvan