prointerior 3/2012 | Page 78

AJANKOHTAISTA Palstalla yhteistyökumppanimme kertovat toiminnastaan. LUNDIA UUDISTUU TEKSTI: MERJA KIHL JA ARI MONONEN KUVAT: LUNDIA Kotimainen Lundia Oy tunnetaan muun muassa joustavasti muunneltavista hyllyköistä, jotka puuseppä ja keksijä Harald Lundqvist kehitti jo 1930-luvulla. Lundia Classic -hyllyn tuotanto Suomessa aloitettiin vuonna 1949. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Hausjärvellä, Hyvinkään lähellä. Nyt Lundia uudistaa kaikki myymälänsä Suomessa. ”TAMPEREEN, VANTAAN, Espoon ja Helsingin kauppakeskus Lan- ternan myyntipisteet on jo sisustettu uuteen uskoon. Viides eli Helsingin Mäkelänkadun myymälä on vielä työn alla”, kertoo Lundia Oy:n markkinointi- ja viestintäpäällikkö Lotta Fagerlund. Kauppapaikat kodinomaisiksi Uuden, kodinomaisen kauppakonseptin on kehittänyt sisustusarkkitehti Eliisa Korpijärvi, joka aiemmin on suunnitellut esimerkiksi useiden ravintoloiden sisätiloja. ”Kun myymälöissä tehtiin remonttia, niiden sisustukset uusittiin lattiasta lähtien kokonaan. Esittelytiloissa on nyt erillisiä huoneita, kuten olo- ja lastenhuoneita”, Fagerlund selostaa. ”Myymälöihin on siis pyritty saamaan kodinomainen tunnelma. Haluamme näyttää asiakkaille käytännössä, mitä vaihtoehtoja kotien sisustamiseen on.” ”Eri myymälöissämme on Lundia Classic -mallistoa entistä enemmän esillä eri muodoissa, mutta myös Lundia Fuuga-tuotteita on vahvasti esillä. Keskitymme nyt meidän neljään tuoteryhmäämme: Lundia Classicja Lundia Fuuga -mallistoihin, Lundia Lofty -sänkyyn sekä Lundia-valaisimiin.” Palveluakin kehitetään Lotta Fagerlundin mukaan uudistuksella halutaan myös korostaa sitä, että Lundia on luontoystävällinen ja eettisesti toimiva kotimainen kalustevalmistaja. ”Lundian tuotteita tehdään Suomessa, joten kalusteidemme valmistus parantaa kotimaista työllisyyttä.” ”Meillä on nyt uusi tunnuslause ’Luonnostaan luova’. Syyskuusta 2012 alkaen tuomme uutta brändiämme esiin muun muassa lehtikampanjoissa.” Myös Lundian verkkosivut ja tuotekuvasto on päivitetty uuden brändin mukaisiksi. ”Niin ikään Lundian palvelukonsepti on uudistettu. Panostamme yhä enemmän palveluun ja teemme jopa kotikäyntejä asiakkaiden luona. Kotikäyntien avulla sisustusmyyjämme voivat yhdessä asiakkaan kanssa miettiä ja suunnitella eri sisustusratkaisuja. Suunnittelutyössä voidaan käyttää apuna 3D-piirustusohjelmaa ja paikan päällä otettuja mittoja”, Fagerlund toteaa. 76 prointerior 3 / 12