prointerior 3/2011 | Page 46

HYVINVOINTI ALKAA JO OVEN AVAUDUTTUA TEKSTI: MARIKA LAAKKO, YTM SISUSTUSARKKITEHDIT SIO RY KUVA: SINI PENNANEN Terveyden ja hyvinvoinnin merkityksen korostuminen näkyy yhteiskunnassamme entistä enemmän. Tämä on havaittavissa niin toimialaan liittyvien palveluiden lisääntymisessä kuin ihmisten odotuksien nousemisessa. Osaamme vaatia ja haluamme enemmän, paremmin. Palvelunäkökulmasta katsottuna terveyden ja hyvinvoinnin tiimoilta löytyy vielä tehtävää. Miten suomalainen muotoilu ja arkkitehtuuri voivat jättää oman kädenjälkensä tähän? Kolumnini käsittelee tätä aihetta, joka on samalla myös ajankohtainen järjestömme tulevan syksyn osallistumisessa ja näkymisessä Interiore-tapahtumassa. MITEN VOI ohjata ihmisten mielipidettä ja odotuksia helpoi- Väitän, että hyvin monet tilat sortuvat lapsipuolen asemaan. ten? Tietysti ensivaikutelmalla. Joskus tuntuu, että tehdään pal- Niin kuin jo aiemmin kysyin – löytääkö kukaan viihtyisää ter- jon työtä itse palvelutilanteessa ja unohdetaan esi- ja jälkityöt. veysasemaa? Ikäihmisille tarkoitetut asumisyksiköt ovat oival- Tällaista näkee ja tapaa erittäin usein ja valitettavasti palvelu- taneet hyvin ensivaikutelman tärkeyden. Niissä on sijoitettu muotoilun ja suunnittelun panosta ei ole nähty tärkeäksi. Eri- keittiö- ja oleskelutilat heti oven läheisyyteen. Tämä antaa ko- laiset ajanvaraus- ja maksujärjestelmät ovat kyllä kehittyneet, dikkaan ja viihtyisän vaikutelman, joka luullakseni antaa an- mutta miten on käynyt muille osa-alueille? Odotus- ja vastaan- teeksi pari toimimattomuutta muualla. Uskon, että kaikilla ottotilat, kohtaamistilat ja tilanteet ja ns. kokonaisval Z[