prointerior 3/2011 | Page 45

”Kyllä kaato pitää kuulua”, myhäilee arkkitehti Paavo Karjalainen Arktes Oy:stä. Hän vastasi pääarkkitehtinä Kylpylähotelli Levitunturin laajennuksesta. Levillä keilahallin ääniympäristön tasapaino onnistui Karjalaisen mukaan hyvin. Ratkaisuksi vaimennukseen valittiin katon ja seinien yläosan akustointi. ”Suurin haaste keilahalleissa on estää äänen leviäminen viereisiin tiloihin. Levillä tämä ei tuottanut ongelmia, sillä hyvällä vaimennuksella melutaso saatiin niin alas, ettei melu häiritse esimerkiksi ravintoloissa”, Karjalainen toteaa. Hyvän ääniympäristön ohella valaistus on tärkeä keilahalleissa. Jo jonkin aikaa trendinä on ollut epäsuoran valaistuksen luominen ja se Levilläkin nähtiin ainoaksi oikeaksi ratkaisuksi. ”Suora valaistus helposti häikäisee keilaajia. Ongelmasta päästään piilottamalla valonlähde niin, ettei se näy keilaajille. Epäsuora valaistus mahdollistaa myös hohtokeilauksen”, Jouko Hakala Ecophonin suunnittelutuesta kertoo. Levin Keilahallissa epäsuora valaistus toteutettiin Master E -akustiikkalevyillä ja Valaistu Tasonvaihtelu -ratkaisulla. Akustiikkalevyt toimivat valon heijastimina ja luovat tasaisen valaistuksen. Leijuva katto ratkaisi haasteet Haasteellisimmaksi tiloista osoittautui lastenmaailma. Matalahko tila sijaitsee maan alla ja pesutilojen alapuolella. Sisäkatossa kulkee siis viemäröintejä ja putkistoja sekä tilan ilmanvaihdon kannalta välttämätön tekniikka. Tilaan tarvittiin hyvä akustointi, jotta lapset saavat rauhassa leikkiä ja melskata ilman, että melu nousee haitalliseksi. Tilan vaimennukseen löytyi lopulta tyylikäs ja toimiva ratkaisu leijuvilla Ecophon Solo™ -akustiikkalevyillä. Leijuvat levyt pystyttiin ripustamaan kattoon kaikkialla sille korkeudelle, mille putkistot ja ilmanvaihtokanavat sen sallivat. Levyjen taustalle jäävä katto maalattiin syvän tummansiniseksi ja sen päällä eritasoilla leijuvat valkeat levyt luovat hauskan pilvitaivasmaisen tunnelman. Kylpylähotelli Levitunturin uudistuneisiin ja uusiin tiloihin ovat tyytyväisiä niin suunnittelijat, työntekijät kuin asiakkaatkin. ”Olemme saaneet paljon positiivista palautetta. Parasta on ollut asiakkaiden tyytyväisyys ja lupaus tulla uudestaan”, Ulla Rauhala iloitsee. Lisätietoja Ecophon -akustiikkaratkaisuista sekä esimerkkejä erilaisiin kohteisiin sopivista yhdistelmistä löytyy osoitteesta: www.ecophon.fi Hotellin käytävillä ääntä vaimentavat erityisesti käytäväratkaisuihin pituudeltaan soveltuvat Ecophon Focus Ds XL -levyt. 3 / 11 prointerior 43