prointerior 2/2019 - Page 40

Yhä vaativampia julkisivupintoja Julkisivuihin usein haetaan tavanomaista pitempiä tiiliä, joita tuodaan Keski-Euroopasta. ”Ne ovat kalliimpia kuin tavalliset tiilet ja niiden toimitusajat ovat pitempiä, mutta pitkillä tiilillä saadaan näyttävyyttä seinäpintoihin”, Karilainen vakuuttaa. ”Myös lasitettujen tiilien käyttö yleistyy. Niitä asennetaan tehostuksina sisäänkäynteihin, mutta myös elävöittämään julkisivuja.” 40 prointerior   2  /  19 Joissakin erikoistapauksissa myös kattotiiltä on käytetty julkisivupintojen toteutuksessa. ”Arkkitehdit haluavatkin suunnitella eläviä, monipuolisia ja yhä vaativampia julkisivupintoja. Niissä voi olla esimerkiksi erikoisia tiilirakenteita ikkunankehyksissä tai pitsimäisiä, osin läpinäkyviä muurauksia. Vaatimustaso on kasvanut viime vuosina”, Karilainen arvioi. ”Rivitalorakentamiseenkin on tullut lisää yksilöllisyyttä. Voi olla sellaisia rivitaloja, joissa joka huoneisto on tehty erivärisestä tiilestä.” Karilaisen mukaan on tavallista, että kerrostalokohteissa ainakin osa tiilirakenteista on tehty tiililaattapintaisista elementeistä. ”Toisaalta tällaisissa taloissa on usein myös samannäköistä tiiltä, joka muurataan paikalleen työmaalla. Käytännössä elementtien ja muurattujen osien eroa voi olla vaikea huomata.” Niin sanottujen massiivitiilirakenteiden kysyntä on lisääntynyt rakentamisessa. Tiilirakenteiden riskittömyys eli vikasietoisuus voi olla yksi syy. ”Esimerkiksi koulurakennuksiin halutaan riskittömiä seinärakenteita, joissa ei esiinny kosteusongelmia”, Karilainen uskoo. n Kirjavia tiiliseiniä asuinkerrostaloihin Rakennustekninen johtaja Juha Karilainen Wienerberger Oy:stä kertoo, että arkkitehdit suhtautuvat tiilirakentamiseen positiivisesti. ”Tiili onkin oikea valinta, kun halutaan rakentaa elinkaareltaan pitkää ja myös esteettisesti kestävää ympäristöä. Tiili on turvallinen ja lämpöä sitova materiaali, jota ei juuri tarvitse huoltaa.” Viime aikoina tiilijulkisivuja on rakennettu paljon esimerkiksi Helsingin Jätkäsaareen, Kalasatamaan, Kruunuvuorenrantaan ja Metsälään. Myös Tampereelle nousee paljon tiilitaloja. ”Tiilellä on ’buumi’ päällä. Voisi toivoa, että tiiltä käytettäisiin enemmän myös pientaloihin. Niissä toki tiiltä käytetään usein sisustus­ materiaalina.” ”Kerrostalojen kirjavat julkisivupinnat ovat yksi tämän ajan suuntaus tiilirakentamisessa. Tiilissä voi olla värejä punaisesta mustaan ja kaikkea siltä väliltä”, Karilainen toteaa. ”Vaikkapa harmaat, tummat ja ruskeat tiilet ovat nyt hyvin kysyttyjä. Kerrostalojen seinissä saattaa olla myös aivan vaaleita tiiliä. Kun rakennetaan laajoja kortteleita, saman korttelin seinissä voi olla useita eri värejä.” Yksi nykyajan suuntaus ovat myös rouheat tiilipinnat, joiden tiilet näyttävät käsintehdyiltä. ”Tosin nykyajan käsin lyödyt tiilet valmistetaan pääsääntöisesti koneellisesti, vaikka näyttävätkin hyvin käsintehdyiltä.” ”Tiilien saumaus voidaan niin ikään tehdä tavallista rouheammin. Esimerkiksi Helsingin Jätkäsaaressa on toteutettu kerrostalo, jonka tiilijulkisivuissa muurauslaastia on tiilien päälläkin.”