prointerior 2/2015 - Page 53

Valoisia tulevaisuudennäkymiä Valaistusalan asiantuntijayritys Fagerhult Oy:n valonohjauksesta ja ledeistä vastaava teknisen tuen päällikkö Jari Uusitalo korostaa niin ikään ajankohtaista, entistä henkilökohtaisempiin valaistusratkaisuihin tähtäävää julkitilojen valaistussuunnittelua. DALIin eli Digital Addressable Lighting Interface -ohjausjärjestelmään vastikään saatu laajennus on mahdollistanut nyt uudentyyppisten julkitilavalaisinten kehittelyn sekä valaisinten värilämpötilan säädön. ”Niin taukotiloihin, neuvotteluhuoneisiin ja avotoimistoihin kuin kouluihin ja sairaaloihinkin on nyt tarjolla runsas valikoima erityyppisiä valaisimia”, Jari Uusitalo kertoo. ”Valon värilämpötilaa säätämällä voidaan vaikuttaa paljonkin esimerkiksi vuorotyöläisten vireystilaan, ja toisaalta tutkitusti myös potilaiden toipumisaikaa ja kipulääkkeiden tarvetta on saatu vähenemään lisäämällä päivänvaloa tai päivänvalon kaltaista keinovaloa potilashuoneisiin. Koulumaailmassa taas lämpimät valon sävyt auttavat oppilaita keskittymään ja rauhoittumaan, kun taas viileät aktivoivat. Tulevaisuudessa ohjausjärjestelmien valmistajat tulevat tarjoamaan sovelluksia, jotka perustuvat reaaliaikaisesti luonnonvaloon. Tällöin valaisimissa voidaan ohjata valon voimakkuuden lisäksi myös valon värilämpötilaa ulkona vallitsevan tilanteen mukaisesti. Tämä ominaisuus sopii erittäin hyvin esimerkiksi syvärunkoisiin rakennuksiin ja tiloihin, joihin ei tule luonnonvaloa ikkunoiden kautta.” ”Uusinta uutta on myös valaistuksenohjaus mobiililaitteella, jolloin voidaan puhua todella henkilökohtaisesta valaistuksesta”, Jari Uusitalo kertoo. ”Helpon e-Sense Tune -applikaation avulla järjestelmä tunnistaa vaikkapa toimistohuoneeseen astuvan henkilön Bluetoothin kautta, jolloin liiketunnistin sytyttää valot juuri kyseisen tilankäyttäjän valitsemin valon voimakkuuksin ja värilämpötiloin. Jos taas tilaan tuleekin vieras, liiketunnistin kytkee kyllä valot mutta standardisäädöin.” LAADUKKAITA KOTIMAISIA LED-VALAISIMIA Solline LED TYYLIKÄS LASIKUPUVALAISIN Valon määrä että värilämpötila ” ovat yllättävän merkittäviä tilakokemukselle. Myös Osramin uudet internetpohjaiset valonohjausjärjestelmät, julkitilojen Lightify Pro ja kotikäyttäjän Lightify Home hyödyntävät älylaitteita. Neuvotteluhuoneen käyttäjä saa tilan hallintaan vaivattomasti QR-koodia käyttämällä ja haluttu esitysmoodi tai vaikka valon värilämpötilan säätö voidaan tallentaa langatonta lähiverkkoa hyödyntävään järjestelmään. Myyntijohtaja Marko Martikaisen mukaan älykkääseen valaistuksenohjausjärjestelmään voidaan liittää myöhemmin myös muita ohjausjärjestelmiä, kuten kulunvalvontaa ja verho-ohjauksi