prointerior 2/2015 - Page 52

ÄLYKÄSTÄ VALOA KEHITTYNEEN LED-TEKNOLOGIAN MYÖTÄ VALAISTUKSESTA TULEE YHÄ HUMAANIMPAA TEKSTI: LAURA LAAKSO KUVAT: FAGERHULT OY Jos vielä jokin aikaa sitten konttorihuoneissa puurrettiin aamusta iltaan loisteputken alla ja koululuokissa nuokuttiin jos ei päreen niin melkein pelkän kansankynttilän valovoimin, on tämän päivän julkitilavalaistuksessa harpattu aikamoinen valovuosi eteenpäin. LIIKETUNNISTIMET JA PÄIVÄNVALOTUNNISTIMET alkavat olla jo arkipäivää, samalla kun valaistuksen energiatehokkuudesta on tullut tärkeä tekijä rakennusten hiilijalanjälkeä ja laajemmin koko ekologista elinkaarta tarkasteltaessa. Viime vuosina valaistuksenohjausjärjestelmät ovat kehittyneet valtavasti ja niihin on saatu ujutettua yhä enemmän älyä. Valon määrän ohjauksen lisäksi uusinta uutta valaistusrintamalla on nyt valon värin lämpötilan säätö, jonka ansiosta myös valon terveysvaikutukset ovat alkaneet toden teolla kiinnostaa. ”Maailmalla valon väri ja sen vaikutukset ovat juuri nyt tärkeä tutkimusalue, ja Suomi on alalla aivan kärkimaita”, kertoo Aalto-yliopiston valaistusyksikön professori Liisa Halonen. ”Ledit ovat tuoneet paljon uutta paitsi valon suuntaukseen, myös mahdollistaneet valon värit ja värien muuntelun. Meillä Aalto-yliopistossa on ollut parikin väitöskirjaa tekeillä liittyen juuri valon väreihin ja ihmisten mieltymyksiin niistä toimistoympäristössä. Kiinnostavaa on muun muassa, miten miellyttäväksi ihminen kokee valon eri värisävyt ja miten tilakokemus muuttuu valon värin muuttuessa. Suomen olosuhteissa hyvä kysymys on niin ikään, pitäisikö luonnonvalon kaltaista valoa tuoda sisätiloihin aiempaa enemmän ja se, miten erisävyiset valot vaikuttavat ihmisen vireystilaan. Tätä kautta valon sekä 50 prointerior 2 / 15 terveyden ja hyvinvoinnin välinen yhteys on noussut niin meillä kuin maailmallakin tärkeäksi tutkimuskohteeksi.” Sekä Aalto-yliopiston professori Liisa Halonen että valaistusteknologiayritys Helvarin myyntijohtaja Jukka Riikkula mainitsevat valaistussuunnittelun mielenkiintoisen kehityssuunnan eli ihmislähtöisen valaistuksen suunnittelun, Human Centric Lightingin. Kun työpaikoilla erilaisissa työtehtävissä toimivat, eri-ikäiset ihmiset esimerkiksi tarvitsevat työssään erilaisia määriä valoa, valaistusta tulisi voida säädellä erilaisten tarpeiden ja mieltymysten mukaan. Älykkään valaistuksenohjauksen avulla valon määrä voidaankin tilakohtaisesti räätälöidä ja kukin tilan valaisin myös ohjelmoida omana yksikkönään aina uudelleen, vastaamaan parhaalla mahdollisella tavalla kulloistakin tarvetta. Helvarin Jukka Riikkulan mukaan jopa yli 70 prosentin energiansäästöt ovat samalla realistisia automatisoidun valaistuksenohjauksen myötä. ”Energiatehokkuutta on toki tärkeätä tavoitella, mutta silti unohtamatta ihmistä”, Liisa Halonen muistuttaa. ”Järkevää on kaikitenkin kohdentaa valoa kulloinkin sinne, missä sitä tarvitaan, sen verran kuin tarvitaan ja juuri siksi ajaksi kuin tarvitaan. Nykyiset säätölaitteet ovat niin hyviä, että valaistus voidaan jo ’opettaa’ toimimaan yksilöllisten tarpeitten mukaan.”