prointerior 2/2014 - Page 47

SATA VUOTTA sitten Sannäsin kartano oli varsinainen suomalaisen kulttuuriväen mekka, sillä siellä viettivät iltojaan niin Akseli Gallén-Kallela, Aino Ackté ja Alvar Cawén kuin Marsalkka Mannerheimkin. 1970-luvulta alkaen Sannäsin Kartanon alue on vähitellen laajentunut lisärakennuksin ja toiminut etenkin yrityselämän suosimana koulutus- ja kokouskampuksena. Sannäsin alueella hyvät liikuntamahdollisuudet sekä kaunis luonto kruunaavat toimivan kokoustila- ja majoitustarjonnan. ”Sannäsin Kartano on neljäkymmentä vuotta tarjonnut kokoustiloja ja laadukkaita ravintolapalveluita erikoistuen ryhmiin”, kertoo Sannäsin Kartanon toimitusjohtaja Marika Risku. ”Nyt käynnistyneiden remonttien myötä hotellihuoneita on uudistettu, ja suunnittelemme parhaillaan uudisrakennusten aula- ja saunatilojen sekä kuntosalin kunnostamista. Geberitin Monolith mahdollisti hotellihuoneiden osalta sen, että remontti onnistui joustavasti olemassa olevat tilarakenteet huomioiden. Monolith -moduulit sopivat myös ulkonäkönsä puolesta hyvin tiloihimme.” ”Kun tavoitteena oli tehdä hotellihuoneisiin kevyt saneeraus nopealla aikataululla ja tehokkain kustannuksin, saatiin Monolithin avulla todella aikaan moderni uusi ilme”, muistuttaa Sannäsin Kartanon hotellihuoneiden ja kylpyhuoneiden uudistukset suunnitellut sisustusarkkitehti Asta Granberg Promakers Oy:stä. ”Yhtä aikaa Monolithin asentamisen kanssa uusittiin myös kylpyhuoneiden lattialaatat, hanat sekä suihkujen taustalaatoitus. Samalla saatiin kylpyhuonetiloihin lattialämmitys. Kokemus oli varsin positiivinen, ja yhteistyö Geberitin väen kanssa toimi hyvin.” Älykkäitä pönttöjä ”Monolith -moduulit ovat erinomainen valinta silloin, kun halutaan tehdä vähän kevyempi ja nopeampi remontti kustannustehokkaasti”, sanoo Geberit Oy:n tuotepäällikkö Marko Polvi. ”Monolithin WC-moduulia asennettaessa vanha WC-istuin irrotetaan, ja tilalle tulee valmispintamoduuli, jonka etupuoli on eleganttia turvalasia ja sivuilla kiertävät harjatusta alumiinista valmistetut listat. WC:n huuhtelu tapahtuu näin lasin takana piilossa. Samalla tavoin Monolith -pesuallasmoduuleissa ja -bideemoduuleissa tekniikka ja viemäröinti piiloutuvat näppärästi moduulin taakse.” Monolith -säiliömoduuli siis piilottaa saniteettiteknologian tyylikkäästi sileän ja sulavalinjaisen lasiseinämän taakse. Moduulivärejä on tarjolla valkoisena, mustana ja umbran sävyisenä sekä WC-moduuleita lisäksi mintunvihreänä. Ratkaisu on paitsi esteettinen, myös hygieeninen, kun tekniikkaa ei lattioilla tai seinillä näy. ”Hotelleissa siivouksen on oltava mahdollisimman vaivatonta ja kustannustehokasta”, muistuttaa Marko Polvi. ”Monolithin avulla päivittäinen siivous helpottuu. WC-moduuleistamme löytyy malleja niin seinä-WC-kiinnitykseen kuin perinteiseen lattiakiinnitykseenkin.” Uusimmissa Monolith Plus -malleissa moduuliin on integroitu huuhtelutoiminnon lisäksi myös hajunpoisto sekä mukavuusvalot. Näin moduuli valaisee öiseen aikaan eikä esimerkiksi yöllä tarvitse sytyttää kirkasta valoa kylpyhuoneeseen. Sähköliittymän ansiosta moduulissa on myös Soft Touch -painikkeet, jolloin huuhtelu tehdään hipaisemalla eikä enää vetämällä. Älykäs teknologia rantautuu näin myös ”Hotelli Helpotukseen”. Katso lähin jälleenmyyjäsi netistä! www.aitokivi.fi 2 / 14 prointerior 45