prointerior 2/2014 | Page 42

ON RAVINTOLOITA, joissa parsa à la hollandaise maistuu taivaalliselta tai joissa karitsan carré on juuri parahultaisen bien cuit. Mutta sitten on ruokamaailmoja, joissa toden totta humahtaa hetkeksi toiseen todellisuuteen, kokonaisvaltaisesti ja moniaistisesti, ei vain vatsan kautta. Jos on joskus tullut pistäytyneeksi Tampereella Aleksanterinkadun Café Europassa, tietää nahoissaan, että jopa salaatti todella voi olla vihreämpää sateenkaaren tuolla puolen. Designeri Jaana Ekmanilla on pitkä kokemus julkisten tilojen sisustamisesta ja tilasuunnittelun projektinhallinnasta, eritoten hotelli- ja ravintolatoimialalla. Ekmanin ja hänen yrityksensä VisionaryDesignPartnersin kädenjälki tai pikemminkin taikasauvan heilautus on nyt koettavissa Hans Välimäen ja Gastromax Oy:n lanseeraamassa modernissa aasialaisravintolassa Tampereella. ”Lähtökohtani on aina elämys, jonka haluan tarjota asiakkaille. Vaikka miljöö ei ruokaravintolassa voisikaan pelastaa pääasiaa eli ruokaa, niin ainutlaatuinen kokemus syntyy nimenomaan silloin, kun kaikki ravintolan osa-alueet tukevat toisiaan. Kun asiakas lähtee ulos syömään, hän ei välttämättä edes havainnoi tilaa ja sen rakennuspalikoita, mutta aistii ravintolakäynnin kokonaiskokemuksena. Kyse on siis pitkälti elämysbisneksestä”, Jaana Ekman muistuttaa. ”Minulle naurettiin aikanaan paljon ja epäiltiin, ettei tapani toteuttaa persoonallisia ja yksilöllisiä ravintolatiloja voisi millään kannattaa. Että vaikkapa muhkeiden, kutsuvien antiikkisohvien takia ravintolan maksimaalinen asiakaspaikkamäärä jää täyttymättä tai että tyyliin sopiva rekvisiitta lähtisi asiakkaiden matkaan. Uskallus tehdä asioita herkällä vaistolla ja muiden mielipiteistä välittämättä on kuitenkin kerta toisensa jälkeen osoittautunut oikeaksi lähestymistavaksi. Esimerkiksi 1990-luvun Café Europasta tuli Tampereella käsite ja edelläkävijä, kaupunkilaisten yhteinen eurooppalainen olohuone.” Kalusteet ja valaisimet / Albatrossi Tuote Oy. Tosielämän skenografi ”Tulin tavallaan murtaneeksi ravintolasisustamisen logiikan jo Café Europan aikana”, Jaana Ekman sanoo elävän tulen lepattaessa MASUn tunnelmallisessa, kullan- ja kuparinhohtoisessa ravintolatilassa. ”Tein ratkaisuja, joita ei oikeastaan olisi saanut tehdä tai joita ei olisi kuulunut tehdä. Mutta minusta ihan mitä vain voi tehdä, kun sen tekee sydämellä ja ajatuksella, että asiakas todella on ravintolan vieras – minun tai meidän vieraamme. Sisustaminen ei sen tähden minulla lähde koskaan yksittäisestä huonekalusta tai esimerkiksi tietyn suunnittelijan valaisimesta, vaikka hyvin erityyppisiä tiloja suunnittelenkin, pelkistetyistä miljöistä aina hyvin runsaisiin ja värikylläisiin tiloihin. Tila on aina lähtökohta, kuten MASUssakin, eli alan pohtia, kuinka tilasta saisi mahdollisimman elämyksellisen. MASUssa kantavana ideana on moderni aasialaisuus, joka tarkoittaa rouheaa ja helposti 40 prointerior 2 / 14