prointerior 2/2011 | Page 7

Kautta rantain 2/2011 JULKAISIJA PubliCo Oy Pälkäneentie 19 A 00510 Helsinki puh. 09 686 6250 faksi 09 685 2940 [email protected] www.publico.com PÄÄTOIMITTAJA Sami J. Anteroinen TOIMITUSPÄÄLLIKKÖ Paul Charpentier PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ Tom Appelroth TOIMITUKSEN KOORDINAATTORI Mirkka Lindroos TILAAJAPALVELU [email protected] TOIMITTAJAT Laura Laakso Merja Kihl Ari Mononen PAINO PunaMusta Oy ISSN 1457- 0955 TUHANSIEN JÄRVIEN MAASSA ei ole aina ymmärretty rantarakentamisen päälle – ainakin jos puhutaan kaupunkilaisesta ja yhteisöllisestä rantojen kehittämisestä. Asuntoministeriössä on rohkaistu linjaa, jonka mukaan rantoja hiljakseen palautellaan kaupunkilaisten yhteiseen käyttöön. Tyylikkäät waterfront-konseptit voivat kasvattaa yhdyskuntien elinvoimaa ja korostaa paikkakuntien omaleimaisuutta merkittävästikin. Väistyvä asuntoministeri Jan Vapaavuori on todennut, että rantarakentaminen ei saa olla maisemalla rahastamista, vaan rantojen käyttö on suunniteltava hyvin ja paikkaa kunnioittaen. Rantoja ei myöskään saa latistaa kulloinkin vallalla olevan suunnitteluideologian muottiin. Välillä maassa on ollut vallalla ajattelu, että rannalle ei saa rakentaa niin mitään ei kukaan eikä koskaan. Vesiluonnon muuttaminen soittelee herkkiä kieliä ihmisissä, se on selvä. Mutta kyllä rantaankin voi rakentaa ympäristöä kunnioittaen. Tällainenkin ranta voi olla ihka aito luontoelämys ja tärkeä ihmisten ”voimaannuttaja”, Vapaavuoren termiä lainatakseni. Vapaavuoren mukaan rannoilla, jos jossain, on tilausta luovuudelle ja uusille oivalluksille. Mikä tahansa ”design-innovaatio” ei kuitenkaan mene läpi, kuten Katajanokan Herzog & de Meuron -episodi todistaa. Nähtäväksi jää, mitä vaikkapa Töölönlahdelle nousee – Aalto-yliopiston päärakennus vai Guggenheim HEL? Mallia uusiin projekteihin haetaan herkästi muualta Pohjolasta, kuten Göteborgista tai Kööpenhaminasta – mutta moni supisuomalainenkin kaupunki on onnistunut nostamaan profiiliaan vesielementin avulla. Esimerkiksi Kuopion toisarvoisessa käytössä olleet rannat on kaivettu esiin naftaliinista, Lahdessa Ankkurinranta on palautettu arvoonsa ja Jyväskylän rantojen kasvojenkohotus sekä Lutakossa että Kuokkalassa näyttävät tietä tulevaisuuteen – ja Lappeenrannassa satamanseudusta on kuoriutunut uusi olohuone kaupunkilaisille. Mutta palataan vielä Helsinkiin. Jätkäsaaren, Kalasataman, Hernesaaren ja Koivusaaren rakentamisen myötä pääkaupunki käynnistää rantarakentamisen aikakauden, joka hakee vertaistaan koko Euroopassa tässä ajassa. Entisille satama- ja teollisuusalueille kaavaillaan toimistoja, asuntoja, puistoja ja palveluja – ja odotukset ovat korkealla. Haastattelin sisarlehteemme NORDICUMiin arkkitehti Daniel Libeskindiä, jolla on waterfront-rakentamisesta nippu vahvoja mielipiteitä – myös Helsinkiin liittyen. Hänen mukaansa mitään kaupunkia ei pidä kehittää hotellinomistajien ehdoilla, vaan ainoa kestävä tapa on selvittää, mitä kansalaiset tilaltaan haluavat. Libeskindin kaavailuissa Katajanokalle sopisi ”kelluva paviljonki”, joka korostaisi kiireetöntä sunnuntaikävelykokemusta – mieluusti perheen ja piknikkorin kanssa. Helsingin kaupungin visioissa rantayhteisöihin liitetään silloin tällöin myös floridamaista säihkettä: luovan luokan uudet uljaat ateljeet meren äärellä. Libeskind myöntää, että arkkitehtuurilla on suuri rooli luovien yhteisöjen rakentamisessa – ja pohti haastattelussa myös sitä, että ranta-alueilla on jo tietty olemassa oleva perintö ja imago, joka täytyy jotenkin huomioida suunnittelussa ja toteutuksessa. Tässä piilee kuitenkin myös näppärä ansa: kumartamalla liikaa alueiden historiaa, tulee samalla asettaneeksi nostalgian valtaistuimelle. Luovan luokan habitukseen taas ei kuulu ylenmääräinen peräpeiliin katselu, joten tässä on selkeä riski olemassa. Riski on tietysti ol