prointerior 1/2018 | Page 49

Vondom SOLID-nojatuolit, KES-sohvat ja ADAN-ruukut, Sologrey Oy ”Suunnitteluun vaikuttavat myös tilalliset puitteet ja ympäröivä ark- kitehtuuri, johon uusi ravintolakonsepti istutetaan. Tavaratalon kattoker- rosten tiloja ei haluttu juurikaan muokata eikä pintoja maalata, joten täh- täsimme industrial-henkisiin ratkaisuihin. Tämän huomaa ravintolassa esimerkiksi siinä, että betonilattia jätettiin näkyviin. Värimaailma valittiin myös arkkitehtuurin lähtökohtia kunnioittaen”, Peppi jatkaa. Helsingin kuparikatot inspiraation lähteenä Pehmeyttä tiloihin on haettu kalusteiden, viherkasvien, valaistuksen ja värien kautta. Ravintolan kalusteet ovat vaaleita ja tasapainottavat tummaa tilaa. Korostusvärinä Roofissa on käytetty turkoosia, joka muistuttaa Helsingin vihreiden kuparikattojen väristä. Värimaailmalla haluttiin luoda raikkaan kesäistä tunnelmaa. Ravintolaan tuotiin hieman erikoisempia terassikalusteita. Huomio kiinnittyy mm. pään mallisiin veistoksellisiin kasvi­ruukkuihin. Osaa lattiasta peittää valkoinen, ylellistä vaikutelmaa luova terassimatto. Kahden kuukauden tiukka aikataulu Royalin tavoitteena oli avata Helsinkiin aito ja oikea Rooftop-baari. ”Vaikka kahden kuukauden aikataulu oli tiukka uuden terassiravintolan avaamista varten, projekti sujui hienosti. Onnistumisen mahdollisti hyvä ja saumaton yhteistyö meidän, Stockmannin ja Pinton väen kesken. Kaikki haasteet selvitettiin yhdessä ja edettiin kohti päämäärää. Ravintola saatiin auki juuri silloin kun oli tarkoituskin”, avaa ravintolan syntyä Pekka Tyynilä, Ravintola Teatterin ravintolatoimenjohtaja. Ravintolan sijainti Helsingin ydinkeskustassa ja tavaratalon katolla toi omat logistiset haasteensa tavaroiden kuljettamiseen. Tilassa ei ollut lähtökohtaisesti mitään valmiina, eli rakennustyöt aloitettiin nollasta. Kaikki välttämättömyydet, kuten sähkö ja vesi piti rakentaa tiloihin. ”Toki ­lokaatio on myös se, joka tekee paikasta uniikin. Itse näen tämän edelleen ennemminkin isona mahdollisuutena”, Tyynilä jatkaa. Kaiken suunnittelun lähtökohtana oli asiakas. ”Asiakkaat löysivät Roofin alusta pitäen hyvin. Sää ei viime kesänä aina suosinut terassin pyörittämistä, mutta ylitimme selvästi korkealle asetetut odotuksemme. Asiakkaat nauttivat uudesta keitaasta kaupungin kattojen yllä. Näköalat, tunnelma ja palvelu saivat asiakkailta erityisiä kehuja. Meidän kannalta parasta oli se, että terassilla viihtyivät kaikki: niin kaupunkilaiset, turistit, nuoret aikuiset, lapsiperheet kuin varttuneempikin väki. Uskon Roofin olevan yksi kaupungin suosituimmista terasseista myös ensi kesänä”, Tyynilä kuvailee. ”Tulemme ottamaan kaikki opit viime kesältä. Terävöitämme konseptia ja parannamme ennestään asiakaskokemusta. Tavoitteenamme on avata Roof jo vähän ennen vappua, jos säät sen sallivat.” n – Soulful ideas for interiors – SOLOGREY OY, Karvaamokuja 4, 2.krs, 00380 Helsinki, Finland, Tel. 0500 611 722, [email protected], www.sologrey.fi 1  /  18  prointerior 49