prointerior 1/2016 | Page 51

Design Bar ‑ravintolan suunnitteli arkkitehti Andreas Martin-Löf palkitun keittiömestarin, Fredrik Erikssonin kanssa. Nuorta voimaa taas tarjosi Greenhouse, joka loi estradin uraansa vasta aloitteleville suunnittelijoille. Greenhouse-salin suunnitteli designstudio Form Us With Love. Jonas Petterson Form Us With Lovesta muistuttaa keltanokkia verkostoitumisen tärkeydestä. “Kasvihuoneessa kasvamassa” oli 31 designyritystä tai ­designeria 13 maasta – harvojen ja valittujen joukossa oli mm. sellaisia nimiä kuin Haha Sthlm, Maiju Uski ja Darling Design. Greenhousessa vihreys ei jäänyt nimeen, vaan yhteisenä nimittäjänä koko porukalla tuntui olevan kestävä kehitys ja sen eri ilmentymät. Esimerkiksi Aalto-yliopistosta valmistunut ja vastikään oman yrityksensä startannut Maiju Uski toteaa, että hänen tavoitteenaan on käyttää erilaisia materiaaleja parhaalla mahdollisella tavalla ja luoda kauniita, käyttökelpoisia ja ekologisesti kestäviä tuotteita. ”Tavaraa on jo maailma täynnä, joten meidän on otettava vastuuta siitä, että se mitä teemme on perusteltua ja kestää aikaa”, hän linjaa. Uskin mukaan Greenhouse-salissa oli paljon hengenheimolaisia, joiden kanssa virisi hyviä keskusteluja parhaista vihreistä käytännöistä. ”Tavaraa on jo maailma täynnä, joten meidän on otettava vastuuta siitä, että se mitä teemme kestää aikaa”, hän linjaa. Uskin mukaan Greenhousesalissa oli paljon hengenheimolaisia, joiden kanssa virisi hyviä keskusteluja parhaista vihreistä käytännöistä. ”Samoin messuilla ylipäätänsäkin huomasi sen, että luonnonmateriaalit ja viherkasvit olivat hyvin esillä osastoilla”, Uski toteaa ja lisää, että luonnollisuus ja aitous olivat selvästi kärkiteemoja Tukholmassa. Tukholmassa jaettiin myös palkintoja. Tänä vuonna ensimmäistä kertaa jaossa oli Editors’ Choice -palkinto, jonka takana oli päätoimittajatriumviraatti Marcus Fairs (Dezeen) Adeline Seidel ­(Stylepark) Walter B ­ ettens (DAMn). Parhaan tuotteen palkinnon nappasi Wästbergin ALTO-lamppu, jonka suunnittelusta vastaa nuori berliiniläinen designeri Dirk W ­ inkel. Paras messuosasto taas oli Foscarinin ja sen suunnitteli Pietro Ferruccio L ­ aviani. Italialaisen kuningasidea oli houkutella messukävijä ”salaiseen” punaiseen luolaan, kauas messujen hyörinästä ja pyörinästä. Nousevalle nuorelle kyvylle myönnettävän Rising Star -palkinnon pokkasi norjalainen BEY-toimisto. Kahden nuoren naisen – toinen Beijingistä, toinen Ruotsista – luomissa jakkaroissa, lampuissa ja peileissä oli kaikissa jotain ”sopivan häiritsevää”, joka vangitsi katseet. Samalla palkinnot heijastivat Tukholman fiilistä laajemminkin: messualueella oli paljon tuikituttua ja turvallista, mutta tunnollisesti jalkatyötä tehnyt palkittiin myös maailmanluokan oivalluksilla, jotka jäivät mielenpohjalle kutkuttamaan. n Aurora-näyttelyyn oli kerätty malliesimerkkejä Pohjolan designista. Kahteen osaan jaettu Aurora sisälsi arkkitehtuuriosion (nimeltään The Common good!) ja varsinaisen designosion (Nordic Conditions). 1 / 16  prointerior 49