prointerior 1/2015 - Page 32

ILMOITUS KUPARIRAKENTEITA KORSIKALLE TEKSTI: MERJA KIHL JA ARI MONONEN KUVAT: AURUBIS FINLAND OY / LABOPHOTO MURACCIOLI Korsikan saaren länsirannikolla sijaitsevaan Porticcion kaupunkiin valmistui vuonna 2014 uusi, nykyaikainen ja näyttävä hallinto- ja kulttuurikeskus. Uudiskohteeseen kuuluu kaksi erillistä rakennusta, joita yhdistää Aurubis Finlandin toimittama kuparikatto. Myös graniittijulkisivuissa on kuparia. Talojen väliin jää katettu ulkotila, jossa järjestetään erilaisia yleisötapahtumia. RANSKALLE KUULUVALLA Korsikan saarella Välimerellä on useita turistien suosimia rannikkokaupunkeja. Yksi niistä on pikkukaupunki Porticcio. Sen asukasluku on 10 000, mutta turistikaudella asukkaiden määrä kuusinkertaistuu. Koska kaupungin virkamiesten toimipisteet olivat liian syrjässä kaupungin laitamilla, uuden hallintokeskuksen rakentaminen Porticcioon tuli 2010-luvun alkupuolella ajankohtaiseksi. Saman rakennuskokonaisuuden yhteyteen päätettiin sijoittaa myös kulttuurikeskus. Huolellista suunnittelua Kuparirakentamisen tuotteisiin erikoistuneen Aurubis Finland Oy:n myynti- ja projektipäällikkö Juha-Pekka Susi kertoo, että Porticcion hallinto- ja kulttuurikeskusta suunniteltiin lähes parin vuoden ajan ennen rakennustöiden aloittamista. ”Arkkitehdeillä oli kylläkin rakennuksesta selvä visio, mutta yksityiskohdat ja eri vaihtoehdot selvitettiin ja harkittiin huolellisesti”, Susi toteaa. Koska uudisrakennuksen katossa ja julkisivuissa on paljon kuparia, Aurubis Finland oli osaltaan mukana suunnittelussa ja rakenneosien toimituksessa. ”Varsinkin alakatossa ja julkisivuissa on käytetty kuparirakenteita. Toki monissa rakennuksissa on kuparijulkisivuja, mutta kupari alakatossa on hieman harvinaisempi ratkaisu”, Susi mainitsee. Rakennuskompleksin suunnittelivat Amelia Vergeot-Tavelia AM & Co Architecture -toimistosta sekä François Casalonga CFL:stä. Molemmat ovat korsikalaisia arkkitehtejä, joiden suunnittelutoimistot ovat Aix-en-Provencessa Etelä-Ranskassa. Rakennuspaikaksi valittiin Place Saint-Laurent, suurikokoinen aukio Porticcion koulutalon vieressä. Lähistöllä ovat myös vapaa-ajan keskus sekä päiväkoti. Kestäviä materiaaleja Uuden hallinto- ja kulttuurikeskuksen yhtenä rakennusmateriaalien valinta perusteena oli se, että niiden on kestettävä aikaa ja ankaraa meri-ilmastoa. ”Kuparin lisäksi julkisivuissa on luonnonkiveä, paikallista vaaleaa graniittia. Koska valitut materiaalit ovat käytännössä lähes ikuisia, julkisivuja ei periaatteessa tarvitse korjata ainakaan seuraavaan sataan vuoteen”, Susi kiittelee materiaalivalintoja. ”Rakennuspaikalta on vain noin 200 metriä Välimeren rantaan, joten ilmaston suolapitoisuuden takia tarvittiin korroosionkestäviä rakenteita.” 30 prointerior 1 / 15 Arkkitehdeillä oli jo aiempaakin kokemusta yhteistyöstä Aurubiksen kanssa. Kuparilevyt asensi paikallinen korsikalainen urakoitsija, joka toimi koko hankkeen pääurakoitsijana. Työt käyntiin vuonna 2012 Pohjarakennustyöt 10 000 neliön tontilla alkoivat heinäkuussa 2012. Hallinto- ja kulttuurikeskuksen viereen varattiin tilaa muun muassa 150 auton pysäköintialueelle. Ensimmäiset rakennuskivet muurattiin 16. lokakuuta 2012. Rakennustöiden virallinen aloitus oli samalla juhlatilaisuus, johon osallistui seudun paikallishallintoa, muiden muassa Porticcion pormestari Valérie Bozzi. Aikanaan rakennuspaikalle toimitettiin 1 400 neliömetriä Aurubis Finland Oy:n esihapetetusta Nordic Brown Light -kuparista valmistettuja kuparikasetteja. ”Kuparikasettien valmistuksesta vastasi suomalainen yhteistyökumppanimme”, Susi selvittää. ”Kupari toimitettiin Korsikalle yhdellä kertaa, alkuvuodesta 2014. Lasti kuljetettiin rekalla Etelä-Ranskaan, missä se lastattiin uudelleen. Mantereelta kupari vietiin lautalla Porticcioon.” Merkittävä monitoimikeskus Kulttuurikeskuksen siipeen sijoitettiin juhlasali sekä mediakirjasto. Hallinto- ja kulttuurisiiven välisessä ulkotilassa on mahdollista järjestää erilaisia yleisötapahtumia, esimerkiksi markkinoita. ”Tilat ovat varsin monikäyttöisiä. Rakennuskokonaisuudesta haluttiinkin tehdä monitoimikeskus”, Susi sanoo. Rakennus otettiin käyttöön kesällä 2014. Kokonaisbudjetti oli noin 5,5 miljoonaa euroa. Piha-alueen maisemointitöitä vielä viimeistellään. Arkkitehtien suunnitelmien mukaan alueelle tulee esimerkiksi pensaita ja suihkulähteitä. Susi muistuttaa, että kyseessä on myös Aurubis Finland Oy:n kannalta huomattava kohde. ”Vaikka suurin osa Aurubis Finland Oy:n tuotannosta meneekin vientiin, niin meillä ei aikaisemmin ole ollut tällaisia kokonaisvaltaisia julkisivutoimituksia Etelä-Eurooppaan. Pitkäjänteinen työ kantaa hedelmää, ja tilaajalta tämä oli meille merkittävä luottamuksen osoitus. Korsikalla lopputulokseen ollaan tyytyväisiä.”