prointerior 1/2015 | Page 22

Konserttisalin istuimet / Rica Riihimäen Metallikaluste Oy. Massoittelunsa ” puolesta Kangasala- talo kohoaa korkeuksiin kuin järkälemäisenä luonnonoikkuna. 20 prointerior 1 / 15 Aulan taidegalleriassa, joka salin näytösiltoina toimii väliaikatarjoilupaikkana, avautui avajaisviikolla Valokuvakeskus Nykyajan tuottama Susanna Majurin näyttely. ”Elementtiteknisesti talo eri moduuleineen toki asetti haasteita”, kertoo talon rakennetekniikasta vastanneen A-Insinöörit Oy:n suunnittelujohtaja Pekka Rauhala. ”Suoria seinäpintoja varten esimerkiksi painavia elementtejä oli liitettävä toisiinsa ilman tukevia pilareita. Uudisrakennuksen alta purettiin vanhaa rakennuskantaa, joten kunnallistekniikan väisteleminen tuotti pieniä hankaluuksia. Kirjaston vanhan osan pihakansi työntyy niin ikään osin uuden talon alle ja talon alla sijaitsee myös pysäköintilaitos, joten puhtaasta rakennustontista ei tietenkään ollut kyse. Mutta osittain paikallavalurakenteita ja teräsrakenteita