prointerior 1/2014 | Page 6

1/2014 Kiitos kuivana! RAKENNUSTEN KOSTEUS- ja homeongelmien takana Suomessa on moninainen vyyhti, jonka syihin ja seurauksiin on vasta alettu paneutua. Oman haasteensa urakassa asettaa se, että kosteusteknisiä ilmiöitä – ja yleensäkin rakennusfysiikkaa – ymmärretään maassa heikommin ja heikommin. Esimerkiksi Tampereen teknillisen yliopiston ja Rakennusinsinöörien liiton viime syksyisessä rakennusfysiikan seminaarissa keskusteltiin siitä, että kaikilla rakentamisen koulutustasoilla ei ilmeisesti opeteta edes rakennusfysiikan perusasioita. Viitteitä on myös siitä, että energiamääräysten nopea kiristäminen on johtanut tilanteen vaikeutumiseen kentällä: uusien rakenteiden toimintaa ei aina ymmärretä ja seurauksena on virheitä niin suunnittelussa, toteutuksessa kuin käytössäkin. Erityisen huolestuttavaa on, että lähes viidenneksessä koulujen ja päiväkotirakennusten kerrosalasta esiintyy merkittäviä kosteus- ja homevaurioita – ja hoitolaitosten kohdalla puhutaan jo neljänneksestä. Asunto- ja viestintäministeri Pia Viitanen on puhunut paljon suunnitelmallisen kiinteistönpidon ja ennakoivan korjaamisen merkityksestä kuntien korjausvelan haltuunotossa. Ministerin mukaan tiukassa taloudellisessa tilanteessa on entistäkin tärkeämpää kohdentaa korjausrakentamisen ja kiinteistönpidon resurssit oikein kunnissa. Siksi valtion korjaushankkeisiin myöntämien avustusmäärärahojen myöntöperusteissa on otettu käyttöön kansallisissa hometalkoissa kehitetty arviointimalli. Valtion avustusten ehtoina on muun muassa se, että korjattavien rakennusten kuntotutkimukset on tehty asiantuntevasti, kattavasti ja perusteellisesti. Ehtoja on asetettu myös korjausten suunnittelijoiden ja korjausten työnjohtajien osaamiselle ja käytettävien tarkastusasiakirjojen laadulle. Myös ARA:n rahoittamien peruskorjaus- ja rakentamishankkeiden ohjeisiin tullaan lisäämään hyvään sisäilmastoon, rakennusaikaiseen kosteudenhallintaan ja kuntotutkimuksiin liittyvät osiot. Ministeri Viitanen on luvannut, että valtion tuella ei märkiä taloja enää rakenneta. Sisäilmaston laatu on myös asia, joka liikuttaa EU-tasollakin. Ilmanvaihto ja sen oikea mitoitus on hyvin merkittävä tekijä tässä kuviossa, sillä liian pienet ilmanvaihtovirrat aiheuttavat t