prointerior 1/2013 | Page 55

vallisuus on etusijalla, lapset eivät aina käyttäydykään niin kuin on oletettu. Tarvitaan erilaisia tiloja rauhoittumiseen ja toimintaan. Myös akustiikalla ja kulutuksen kestolla on suuri merkitys. ”Mietin aina miten tiloista saisi uudenlaisia. Ettei kirjaston lastenosastolla olisi vain matalammat kirjahyllyt ja pehmoleluja. Parasta on, kun sisustuksen ja kalusteet saa liitettyä osaksi arkkitehtuuria”, Meuronen sanoo. Viime syksynä avautuneeseen Seinäjoen kirjastoon Meuronen suunnitteli seinän, joka on täynnä amebamaisia aukkoja. Erikokoisiin koloihin voi kiivetä lukemaan yksin tai kavereiden kanssa. Ne on verhoiltu värikkäillä tekstiilimatoilla ja toimivat samalla äänenvaimentimina tilassa. Turun pääkirjaston lastenosastolla taas pohjapiirustus muistuttaa asemakaavaa; hyllyt muodostavat kirjataloja, väliin jää kulkureittejä ja toriaukio. Saunalahden Lastentaloon Meuronen kehitteli mm. uudenlaisen kuivurin. Seinästä tuleviin rei’itettyihin terästappeihin on yhdistetty sähkö ja ilmanvaihto. Kun hiekkaiset kengät ja rukkaset ovat kuivat, tapit voi irrottaa ja pestä astianpesukoneessa. Tärkeintä ovat kaikkien yhteiset tilat Päivi Meurosen sisustuksissa toistuu hänen leikkisä ja toiminnallinen ajattelutapansa. ”Suunnittelun alussa ajattelen aina: kenelle tilaa suunnitellaan? Mitä haluan viestiä kävijälle? Millaisessa rakennuksessa ollaan? Mitä näkyy ikkunoista, ollaanko kaupungissa vai metsän keskellä? Sitten alkaa työni hauskin osuus – luova hulluus, jolloin voi keksiä mitä mieleen juolahtaa. Sen jälkeen pitää olla aika insinööri, kun ideat viedään paperille ja mietitään teknisiä ratkaisuja. Joskus ne mahdottomimmatkin ideat jalostuvat toteuttamiskelpoisiksi”, Meuronen kertoo. Monet tunnistavat jo Päivi Meurosen WOW-renkaan – lystikkään ja sosiaalisen kalusteen, joka kerää ihmiset yhteen. Julkisissa tiloissa niitä pääsi kokeilemaan ensimmäisenä Turun uudessa pääkirjastossa. Kalusteista tuli niin suosittuja, että Adi Kalusteet Oy otti ne tuotantoonsa. Nyt niitä saa siis kotiinkin, vaikka suunnittelija ei halua puuttua kotien sisustukseen. Hänelle tärkeintä ovat kaikkien yhteiset tilat. Lisätietoja: www.jkmm.fi INTELLIGENT SIGNAL SENSING POWER MANAGEMENT Significant reduction of power consumption in Standby mode Genelec 4000-sarjan kaiuttimet asennuskäyttöön 1 / 13 prointerior 53