prointerior 1/2013 | Page 51

Tilan rajalla, muodon reunalla Siparilan Vaajakoskella, Parkanossa ja Haapavedellä sijaitsevat tehtaat toteuttavat aidosta puusta sekä varastotuotteita rautakauppojen myytäväksi että projektituotteita tilauskohtaisesti rakennusliikkeille usein yhteistyössä arkkitehtien kanssa. Siparilan vahvuutena ovatkin paitsi asiakasystävällinen palvelu ja helposti asennettavat, yleensä lähes valmiiksi pintakäsitellyt tuotteet, myös aktiivinen yhteydenpito arkkitehtien ja designereitten, kuten Ristomatti Ratian tai Kari Lappalaisen kanssa. ”Arkkitehdit ovat usein hyvin kuulolla siitä, mitä on tuloillaan”, Sojakka kertoo. ”Me sitten puunkäytön asiantuntijana tuotannollistamme visiot kestäviksi. Listoilla voi todella olla erilaisia funktioita tilassa. Arkkitehtonisten muotojen korostumista ja myös tilojen toiminnallisuutta voidaan esimerkiksi lisätä värillisillä lattia- tai ovilistoilla, jolloin tiloissa parhaimmillaan yhdistyvät tyyli, hauskuus ja käytännöllisyys.” ”Suomessa ovat olleet pitkään trendinä minimalistiset, hyvin kapeat listat tai tilat, joihin listoja ei ole asennettu lainkaan”, toteaa Siparila Oy:n toimitusjohtaja Juha Sojakka. ”Muualla Euroopassa ja Yhdysvalloissa etenkin kattolistat ovat usein massiivisia, jopa Ruotsissa astetta leveämpiä kuin Suomessa. 1970-luvun elementtitalojen tyyli on ikään kuin jäänyt meillä päälle, vaikka huonekorkeus onkin kasvanut noista ajoista keskimäärin parikymmentä senttiä.” ”Mutta listat ovat nyt selvästi tulossa meille maailmalta, ja kovin moderni mustavalkoinen aikakautemme lienee hiipumaan päin”, Laura Sojakka lisää. Puun ja ulkokuoren välissä Yksi Siparilan näyttävimmistä viimeaikaisista projektikohteista on ollut Tukholman Kistaan vuodenvaihteessa 2011–2012 avattu huikaiseva Scandic Victoria Tower -hotelli. Arkkitehti Gert Wingårdhin suunnittelema näyttävä, tornimainen rakennus lasijulkisivuineen hipoo pilviä, ja sen sisällä kansainvälinen huippudesign valloittaa niin edustustilat kuin hotellihuoneetkin. Siparila on toteuttanut yhdessä Mestarinikkareiden kanssa vaativia, Clarion Hotel Arlanda Airportin kaltaisia listoitusprojekteja Ruotsissa, joten tie uudishotellin kestävien ja huolella viimeisteltyjen jalopuulistojen toteuttajaksi oli luonteva. Suomessa Siparila on toki myös kysytty ammattilainen silloin, kun esimerkiksi Museoviraston restaurointikohteissa tarvitaan alkuperäisten arkkitehtonisten elementtien mukaan toteutettuja reproduktioita, kuten vaikkapa listoja erikoisprofiilein. ”Victoria Tower on siitä harvinainen hotellikohde, että siellä jokainen huonekin on tehty huolella, eivätkä siis 1 / 13 prointerior 49