prointerior 1/2013 | Page 13

Kaupunkikulttuuria edistämässä Kilpailutuomariston puheenjohtajan, apulaiskaupunginjohtaja Ritva Viljasen mielestä kaikki jatkoon valitut ehdotukset vastasivat hyvin kilpailutehtävään rakentaa avoin ja kutsuva keskustakirjasto. ”Keskustakirjastolla haluamme kehittää Helsingin kaupunkikulttuuria ja luoda keskustaa, jossa kaupunkilaisilla on tilaa tavata ja viedä ajatuksiaan eteenpäin”, kertoo Viljanen. Viljasen mukaan keskustakirjaston avulla koko kirjastotointa voidaan viedä uudelle aikakaudelle. ”Kirjastotoimi elää parhaillaan muutoksen aikaa, kun kirjan rinnalle on noussut digitaalinen media. Myös kirjaston käyttäjäkunta on aikaisempaa moninaisempaa”, Viljanen toteaa ja lisää samaan hengenvetoon, että toki keskustakirjaston tulee olla vahvasti myös kirjallisuuden talo. Metalmobil Kaisa hurmaa opiskelijat Vaikka uutta keskustakirjastoa varten on benchmarkattu kaukomaitakin, ei silti tarvitse siirtyä Töölönlahden tontilta kuin muutaman kivenheiton matka itään, niin saadaan taatusti sinivalkoinen malliesimerkki uuden ajan kirjastosta. Kaisaniemenkadun ja Fabianinkadun kulmauksessa sijaitsee Helsingin yliopiston uusi pääkirjasto, joka avattiin syyskuussa. Samasta osoitteesta löytyvät nyt keskustakampuksen neljän tiedekunnan kirjastopalvelut sekä opiskelijakirjasto. Helsingin yliopisto lähti hakemaan uuden ajan oppimisympäristöä, eräänlaista opiskelijan kyber-olohuonetta, viitisen vuotta sitten. Vuonna 2008 järjestetyn kilpailun voitti arkkitehtitoimisto Anttinen Oiva Arkkitehdit Oy työllään ‘Avaus’. Valintaraati piti ehdotusta “rohkeana, persoonallisena ja paikkaan sitoutuvana” – eikä itse toteutus jää visiosta piiruakaan jälkeen. Arkkitehtuurisuunnittelun lähtökohta – ajatus erilaisista paikoista, jotka ajan myötä mukautuvat käyttäjiensä olemiseen – kantaa hienosti. Rakennuksen läpi kulkeva välipohja-aukkojen sarja on hienosti toteutettu: kolme eriluonteista valoaukkoa sekä pää- Metalmobil porras muodostavat tilasarjan, jotka lataavat tilan täyteen vahvaa tunnelmaa. Myös katujulkisivuissa on enemmän kuin ripaus wau-efektiä – sen verran näyttävät jätti-ikkuKUVA: TUOMAS UUSHEIMO Vuoden sisustusarkkitehti Päivi Meuronen on suunnitellut Seinäjoen Apila-kirjaston sisustuksen. Meurosen mukaan parasta on, kun sisustuksen ja kalusteet saa liitettyä osaksi arkkitehtuuria. Billiani Julkisten ja yksityisten tilojen ammattilainen yli 30 vuoden ajalta. Ajatonta kalustemuotoilua hotelleihin, ravintoloihin, yrityksiin ja yleisiin vastaanotto- ja odotustiloihin. Sohvajärjestelmät, irtokalusteet, sisä- ja ulkokalusteet, valaistut kalusteet ja ruukut. Kokonaisvaltainen takkavalikoima lisävarusteineen. www.r