prointerior 1/2011 | Page 43

Linnapihan toisella laidalla kohoaa sitten ylväänä itse Lin- tävät katon rajassa koristefriiseinä ja valoramppeina. Kahden nahotelli, vuonna 1926 valmistunut Axel Mörnen piirtämä varsinaisen linnakerroksen avarien huoneiden yläpuolelta löy- klassistinen Rauhan sairaalan entinen päärakennus. Jos kohta tyy vielä osittainen kolmas kerros ja ullakkokerros, joihin rää- funkishotellin huoneet ovat puhtaan raikkaita ja selkeitä, sat- tälöidyt huoneet ovat, jos mahdollista, vieläkin yksilöllisempiä. tuu sen ja kymmentä vuotta varhemmin valmistuneen Linnaho- Kekseliään suunnittelun ansiosta jopa kattolappeiden al- tellin rakentamisajankohtien väliin arkkitehtuurin suuri murros. Hotellimaailmojen luonne-erot saavat näkyä, ja niitä yhdistämään, tai erottamaan, käy Linnapihan leikilliseksikin äityvä lämminhenkisyys. Kuin Baden-Badenissa ikään, Linnapihan le, kaari-ikkunoiden eteen, on saatu upotetuksi pieniä parvekkeita ullakkohuoneiden romanttisia aamuja ja tähtikirkkaita öitä varten. Modernit laatuvaatimukset täyttyvät historiallisessa Linna- lehmusten reunustamassa ruusutarhan siimeksessä voi naut- hotellissa mannermaisen ylellisesti myös esimerkiksi pesutilojen tia Linnahotellin ruhtinaallisen aamiaisen tai kesäillan hämystä osalta. Koska rakennuksen runkosyvyys ei ole kovin iso, suu- muuten vaan, onhan ilma täällä romantiikasta tiheää. rimpaan osaan kylpyhuoneista on saatu ikkunat. Itse kylpyhuo- Linnahotellin niin ikään suojeltujen seinien sisällä tunnelma on ylenpalttisen rehevä ja linnamaisen runsas. Muhkeat, topatut sängynpäädyt houkuttavat prinsessaunille, ja kipsilistat kier- neessa on vain liukuovella erotettu wc- ja suihkutila, kun taas lavuaari seisoo kauniisti linnahuoneen avotilassa. Linnahotellin pohjakerroksessa sijaitsevat lisäksi asukkaita 1 / 11 prointerior 41