prointerior 1/2011 | Page 27

TULI 1980-LUKU ja arkkitehti Juhani Pallasmaa, jonka suunnitelmasta rauniotiilistä sodan jälkeen rakennettu varikon osa sai uuden elämän Rovaniemen taidemuseona. Tulivat ensiajatukset varikkomiljöön laajentamisesta kokonaiseksi taiteiden taloksi ja niin, jo tuolloin tuli näkyvyys. Collagrafiaa ja fuugaa ”2000-luvulla Wihurin taidekokoelma oli laajentunut jo niin suureksi, että oli välttämätöntä laajentaa taidemuseon näyttelytiloja”, kertoo Korundi-projektin projektiarkkitehtina vuodesta 2007 työskennellyt Mika Väisänen. Arkkitehtitoimisto Juhani Pallasmaa Ky:n suunnitteleman konseptin lähtökohtana oli saada paitsi lisää näyttely- ja varastotilaa taidemuseolle, myös konserttisali John Storgårdsin luotsaamalle Lapin kamariorkesterille. Vanhan postiautovarikon tiiliseinien sisään tuli saada mahtumaan kahden taiteenalan pyhätöt oheistiloineen, auloineen ja sisäänkäynteineen. ”Tarvittiin neljätoista erilaista luonnosta, jotta kaikki toiminnot saatiin sijoitettua rakennukseen järkevästi ja tiukkaa budjettia noudattaen”, muistelee arkkitehti Mika Väisänen. ”Konserttisalin paikkaa koeteltiin lähes jokaiseen varikon osaan. Lopulta päädyimme kuitenkin uudisrakennukseen, joka liittyy kiinteästi vanhaan rakennuskantaan. Samalla konserttisali ja museotoiminta saivat yhteiset aula- ja yleisötilat”, kertoo Mika Väisänen. Konserttisali istuukin vanhaan pihapiiriin kuin tuore tulokas edellisten sukupolvien syliin. Täysin suorakaiteen muotoinen uudisrakennus näkyy kaikkialta varikkorakennuksen ”autotallinovien” puhkomalta julkisivulinjalta. Yhtaikaa objektinomaisena katselun kohteena ja suurena spektaakkelina sali tulee silti luoneeksi illuusion salaperäisestä lippaasta, joka kätkee sisälleen mittaamattoman arvokkaita kalleuksia, ääniä, näkyjä ja sointikudoksia. Kun konserttisali kasvaa esiin hevosenkenkämäisen varikkokompleksin pihanperältä, jää tuohon pohjukkaan luonteva tila sisääntuloaulalle, naulakoille ja ravintolalle. Aulasta oikealle avautuu väylä museokaupan ohi näyttelysaleihin, jotka sijaitsevat kahdessa kerroksessa. Aulasta vasemmalle kulkiessa taas päätyy orkesterilämpiöön ja siitä yläkertaan johtaviin harjoitushuoneisiin. Valtatien puoleiseen varikkosiipeen jäävät vielä taidemuseon olosuhdeilmastoidut varastotilat kuormaus- ja lastaushalleineen. 1 / 11 prointerior 25