prointerior 1/2009 - Page 18

Tähtiarkkitehteja taas on syytetty oman brändin kiillottamisesta historiallisen miljöön kustannuksella. Kriitikoiden mukaan tässä ”egoprojektissa” Katajanokalle pyritään juurruttamaan sen ilmeelle täysin vieras lasitönö. ti ja sveitsiläiset tunnistavat − aivan oikein − vesielementin olevan Helsingin keskustan suurin valtti ja vahvuus. Vedelle huippusuunnittelijat tahtovat tehdä kunniaa heijastavilla, aaltoilevilla pinnoillaan. Mutta koska rakennuksen kon- On myös epäselvää, missä määrin Herzog & De Meu- septi on sangen poikkeuksellinen, on vaikea kuvitella millainen ron pitää pohjoista projektiaan minään erityisenä prioriteetti- se on valmiina, eli kuinka hyvin se todellisuudessa istuu ympä- na. Viime vuonna yrityksellä oli yli 40 kansainvälistä projektia ristöönsä. Sekä hankkeen vastustajat että puolustajat ovat tässä työn alla, joten ihan kaikki caset eivät varmaankaan saa osak- asiassa pitkälti oman mielikuvansa vankeja. seen partnerien jakamatonta huomiota. Entä mitä tapahtuu seuraavaksi? Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto aikoo pyytää useilta ulkopuolisilta asiantuntijoilta arvioita hotellin sopivuudesta ympäristöönsä. Kansainvälisten kon- TRIBUUTTI VAI PYHÄINHÄVÄISTYS? Kaikille syytöksil- sulttien toivotaan tuovan uusia näkökulmia tulehtuneeseen tilan- le ei katetta löydy. Arkkitehtitoimiston projektikuvaukseen tutus- teeseen. tuneet huomaavat pian, että ei huippufirma ole syöksynyt Helsinkiin kotiläksyjään tekemättä. Analyysi yltää 1800-luvulle as16 prointerior 1 / 09 Samalla hanke lähtee laajalle lausuntokierrokselle. Suunnitelman jatkosta on tarkoitus päättää keväällä. ■