Nuoret Lakimiehet 3/2010 - Työ ja perhe | Page 30

Lakimies Karoliina Huovila (32) Helsingistä on työmarkkinajuristi ja 1 vuosi 8 kuukautta vanhan Kukka Akuliinan äiti. Karoliina ja hänen miehensä odottavat perheeseen toista lasta, joka syntyy kevättalvella. Kukkaa odottaessaan ja äitiyslomalle jäädessään Karoliina oli työskennellyt nykyisessä työpaikassaan nelisen vuotta. Työmarkkinajuristin työ piti sisällään edunvalvontaa ja työsuhteeseen liittyvien riita-asioiden hoitoa tuomioistuimissa. Karoliina on nyt siis kotona hoitovapaalla, kuinka päätös syntyi ja oliko se helppo? “Minulle tärkeintä oli pitää lapsi edelleen vanhempainvapaan päätyttyä kotihoidossa. Perheessämme ei ole mahdollisuutta saada esimerkiksi isovanhemmilta hoitoapua ja vaikka Kruununhaan päiväkodit ovat hyviä, tuntuivat isot ryhmät liian stressaavalta paikalta kymmenkuiselle. Mietimme sitäkin vaihtoehtoa, että mieheni olisi jäänyt kotiin, mutta arki vauvan kanssa oli niin antoisaa, että halusin mieluummin itse jäädä hoitovapaalle.” Karoliina kertoo työnantajansa suhtautuneen ratkaisuun hyvin. “Tilalleni palkattiin sijainen äitiyslomalle jäädessäni ja hän oli halukas jatkamaan edelleen hoitovapaani ajan. Näin ollen hoitovapaalle jatkaminen ei aiheuttanut oikeastaan mitään järjestelyjä työnantajalleni ja suhtautuminen olikin kannustavaa. Useat kollegani kehottivat nauttimaan ajasta kotona lapsen kanssa. Sijaiseni on hoitanut työn hyvin, eikä minun ole tarvinnut huolehtia asioiden hoitumisesta kotona ollessani.” Työasiat eivät ole tulleet hoitovapaalle. “ Kun olen ollut jo puolitoista vuotta kotona, ei työasioihin liittyviä yhteydenottoja käytännössä ole enää ollut. Loistavat kollegat yksikössämme ovat tietenkin suurin syy siihen, että työasiat ovat hoituneet poissa ollessani, enkä ole itse joutunut niistä murehtimaan”, kertoo Karoliina. “Olen kyllä jonkin verran käynyt toimistolla lapsen kanssa työkavereitani tapaamassa.” Karoliina Huovila ja Kukka Mitä mieltä Karoliina on sitten suomalaisesta vanhempainvapaajärjestelmästä ja kuinka vapaat jaettiin hänen perheessään? tovapaalle, en olisi missään nimessä halunnut laittaa tytärtämme alle vuoden ikäisenä päiväkotiin. Taloudellisesti hoitovapaalle jääminen ei varmasti ole kaikille mahdollista ja mielestäni yhteiskunnan tulisi paremmin tukea pienten lasten hoitamista kotona. Kotona oleminen on varmasti hyvä vaihtoehto lapselle silloin, kun perhe haluaa tämän vaihtoehdon valita, ja on sääli, ettei se ole kaikille mahdollista.” “Vanhempainvapaa on mielestäni liian lyhyt. Nykyjärjestelmässä useimmat vanhemmat jatkavat vapaata hoitovapaalla. Perhevapaiden kustannukset pitäisi jakaa tasaisemmin isien ja äitien työnantajien kesken. Meidän perheessä isä on pitänyt isyysloman ja isäkuukauden ja pyrkinyt osallistumaan lapsen hoitamiseen mahdollisuuksien mukaan.” Entäpä töihin palaaminen, minkälaisia tunteita se herättää? “Olen kiitollinen siitä, että minulla on ollut mahdollisuus jäädä hoi- “Olen viihtynyt kotona äärimmäisen hyvin, mutta palaan mielelläni ta- 30