Nuoret Lakimiehet 3/2010 - Työ ja perhe | Page 10

HALLITUS 2011 Sarianne Pennanen 1)Olen Sarianne Pennanen ja minua saa kutsua Sarkuksi (toki myös Sarianneksi). Valmistuin huhtikuussa 2009 Helsingin yliopistosta OTM:ksi. Aiemmin olen vaikuttanut mm. Pykälä ry:n olutkerho Tuoppituomareiden ja meripartiolippukunta Merimetsot ry:n hallituksissa, joten kokemusta järjestötoiminnasta on ja paljon (niin justiinsa..). 2) Olen ollut lokakuusta 2005 lähtien töissä Asianajotoimisto Spartax Oy:ssä, ensin oikkarina ja sittemmin lakimiehenä. 3) Ensikosketukseni NuLan kanssa koin Lakimiesliiton järjestämässä publiikin jälkeisessä tilaisuudessa. Siellä näytettiin niin hienoja kuvia mm. NuLan pikkujouluista ja kevätpurjehduksesta, että pitihän niitä sitten päästä itsekin ihan livenä kokeilemaan ja tässä ollaan =) 4) Mukavat ihmiset ja hauska toiminta! 5) No jos vaikka pyrkisin siihen, että muutkin saavat NuLasta mahdollisimman paljon yllä kohtaan 4) antamaani (ok myönnetään, hieman mainoslausetyyppistä, mutta kuitenkin varsin todenmukaista) vastausta vastaavia kokemuksia. 6) Nähdään NuLan tapahtumissa sankoin joukoin! Miika Pusa 1) Miika Pusa, valmistunut Helsingistä jouluna 2006. Pykälässä aktiivinen monta vuotta, erityisesti opinto-, seminaari-, olutkerho- ja kvviikkosektoreilla. Ohessa pientä viranhoitoa myös Hämäläis-Osakunnalla. Nykyään uumoilen väitöskirjaa ja ehkä ulkomaillakin voisi piipahtaa. Vapaa-aikaa hallitsee sen puute, mutta ainakin jotain ruumiinkulttuuria pyrin harjoittamaan. Ja mökille on aina hienoa päästä. 2) Opiskeluaikaisiin työpaikkoihin kuului vartijan hommaa, pari asianajotoimistoa, vakuutusyhtiötä, freelance-kielenkääntöä, juridiikan peruskurssien vetämistä, professorin tutkimusavustamista ja Pykälän oikeusapuvaliokuntaa. Käräjät istuin kotikylässä Lahdessa 2008, minkä jälkeen virkamiesura on jatkunut. 3) NULA väikkyi mielessä heti valmistumisen jälkeen, mutta vasta auskultoinnin jälkeen taisin saada aikaan ilmestyä paikalle. Mikä tuo tilaisuus oli, siitä en ole ihan varma. Ehkäpä kyseessä oli vanhan preussilaisen hyveen vaaliminen... Pari tuttua oli jo aiemmin ehtinyt lähteä mukaan toimintaan, joten se varmaankin entisestään madalsi kynnystä omalla kohdalla. 4) Järjestötoiminta oli opiskeluajan elämän suola, joten eiköhän mukavaa ole edelleen. 5) Kokonaiskuva NULAsta ei taida vielä olla muodostunut, joten tähän kysymykseen on aika paha vastata. Ainakaan toistaiseksi en ole mitään selkeää epäkohtaa, kehittämiskohtaa, puutetta tms. havainnut. 6) Megeen vaan! Une Tyynilä 1) Une Tyynilä, Helsingin yliopisto 2004. 2) Liikenteen turvallisuusvirasto, joka muodostui tämän vuoden alussa aikaisemmasta työpaikastani Rautatievirastosta, Ilmailuhallinnosta, Merenkulkulaitoksesta ja Ajoneuvohallintokeskuksesta. 3) Taisin kuulla NuLasta ensi kertaa publiikissa, meni kuitenkin jonkin aikaa ennen kuin löysin mukaan toimintaan. 4-5) On loistavaa, että Nulan hallitukseen on löytynyt paljon uutta verta. On kuitenkin hyvä, että muka- 10 na on jonkin verran myös vanhoja, jotta pyörää ei tarvitse keksiä uudestaan. 6) Osallistukaa toimintaan mukaan aktiivisesti ja kertokaa myös, jos teillä on uusia ideoita toimintaan.