Nuoret Lakimiehet 3/2009 - Eurooppa | Page 33

EU:n ulkoministerin viran sai brittiläinen ulkomaankauppakomissaari Catherine Ashton. Belgian pääministeri Herman Van Rompuy nousee EU:n ensimmäisen presidentin virkaan. EU-asioiden parlamentaarisen valvontajärjestelmän tarkoituksena on taata eduskunnan tosiasialliset mahdollisuudet vaikuttaa unionin päätöksentekoon. Järjestelmä luotiin ehkäisemään sitä, että hallituksen edustajat voisivat eduskuntaa kuulematta tehdä unionin toimielimissä sellaisia päätöksiä, joiden tekeminen ennen unioniin liittymistä oli kuulunut eduskunnan toimivaltaan. määrittelemään kantansa sille toimitettuihin unioniasioihin niin hyvissä ajoin, että kannat ovat Suomen hallituksen edustajien tiedossa jo asian valmisteluvaiheessa esimerkiksi neuvoston työryhmissä. Toinen parlamentaarisen valvontajärjestelmän ominaispiirre on, että valtioneuvoston on annettava eduskunnalle tietoja myös asian käsittelyn eri vaiheista unionin toimielimissä. Erityisen tärkeää tämä on silloin, kun alkuperäistä ehdotusta tai Suomen kantaa muutetaan olennaisesti. Menettely varmistaa jatkuvan vuorovaikutuksen valtioneuvoston ja eduskunnan välillä koko neuvottelujen ajan. Suomen omaksuma menettely pyrkii ottamaan huomioon sen tosiasian, että kansallisella parlamentilla voi olla todellista ja tehokasta vaikutusvaltaa vain, jos se pääsee osallistumaan jäsenvaltion kannanmuodostukseen varhaisessa va