Nuoret Lakimiehet 3/2006 - Säästäminen ja sijoittaminen | Page 23

Edellä kuvattujen rahastojen lisäksi on erityisiä erikoissijoitusrahastoja, joiden sijoitustoiminta ei ole yhtä tarkasti säänneltyä kuin tavanomaisten sijoitusrahastojen. Täten erikoissijoitusrahastot voivat esimerkiksi ottaa muita rahastoja suurempia riskejä. Tästä esimerkkinä ovat niin sanotut vipurahastot, jotka sijoittavat aktiivisesti johdannaisiin tavoitteenaan ennakoida kurssien kehitystä ja ansaita osakesijoituksia parempi tuotto. Tällaiset rahastot ovat huomattavasti riskipitoisempia kuin esimerkiksi osakerahastot. Toinen esimerkki erikoissijoitusrahastoista ovat niin sanotut hedgerahastot, joiden tavoitteena on saada aikaan tuottoa kaikissa markkinatilanteissa. Eli vaikka osakekurssit yleisesti ottaen laskisivat, niin onnistuessaan hedge-rahasto tuottaa omistajilleen voittoa. Ilmiö perustuu johdannaisten käyttöön sijoitustoiminnassa. Riskeiltään hedge-rahastot ovat keskenään hyvin erilaisia. MILLAISET RAHASTOT OVAT SUOSITTUJA? Edellä kerrotun mukaisesti rahastotyyppejä on useita erilaisia ja valikoimat niiden sisällä ovat runsaat, joten aloitteleva sijoittaja voi kokea itselleen sopivan sijoitusrahaston valinnan vaikeaksi. Antti Mantila vakuuttaa sopivia rahastoja löytyvän kuitenkin kaikille sijoittajille. Osake- ja korkorahastot ovat Mantilan mukaan aina suosittuja, mutta hän sanoo rahastoissakin olevan omat trendinsä. Tällä hetkellä erityisen kiinnostavia ovat Itä-Eurooppaan, Venäjälle ja Kaukoitään sijoittavat osake- ja korkorahastot. Toisaalta private equity -rahastot, jotka sijoittavat varoja pörssien ulkopuolisiin listaamattomiin yrityksiin, ovat myös hyvin suosittuja. Lisäksi Mantila toteaa useiden hedge-rahastojen tuottavan varsin hyvin suhteessa otettuun riskiin, joten sijoittajat ovat hyvin kiinnostuneita niistä. “Osakkeet ovat yleensä tuottavin sijoitusvaihtoehto pitkällä aikavälillä. Niihin liittyy kuitenkin aina huomattava riski, koska kurssien kehitystä ei voida varmuudella tietää ennakolta.” VARAINHOITOPALVELUT Sijoitusrahastojen lisäksi sijoittajille tarjotaan myös erilaisia varainhoitopalveluja. Mantila kuvailee, että varainhoitopalvelussa on perimmiltään kysymys vuorovaikutteisesta keskustelusta varainhoitajan ja asiakkaan välillä. Varainhoitajan on tunnettava asiakkaansa ja tämän tarpeet sijoittajana. Mantilan mukaan varainhoitajan on kyettävä toisaalta kannustamaan asiakasta tuottaviin sijoituksiin ja toisaalta rauhoiteltava tätä esimerkiksi toimimasta harkitsemattomasti tai tunteiden perusteella. Varainhoidon täydellisin muoto on asiakkaan tarpeiden mukaisesti räätälöity täyden valtakirjan varainhoito. Tällöin asiakkaan sijoitussalkku rakennetaan yksilöllisesti asiakkaan tarpeiden mukaan ja hän saa erittäin yksityiskohtaisen raportoinnin omaisuudestaan ja sen kehittymisestä. Jotta tällaisten palveluiden topalveluja suunnataan myös tavallisille palkansaajille. SIJOITTAMISESSA MUISTETTAVAA Mantila korostaa, että kaikessa sijoitustoiminnassa on aina noudatettava varovaisuutta. Sijoittajan ei tulisi Mantilan mukaan sijoittaa riskisiin kohteisiin enempää kuin hänellä on varaa hävitä. Kaikkia munia ei tule laittaa samaan koriin, eli hajauttaminen eri sijoituskohteisiin ja erilaisiin sijoitusinstrumentteihin on aina lähtökohtana sijoittamisessa. YHTEISTYÖTÄ LAKIMIESLIITON KANSSA Danske Capital on yksi Suomessa toimivista omia rahastojaan hallinnoivista ja kansainvälisten rahastoyhtiöiden tuotteita välittävistä pal- “Kaikessa sijoitustoiminnassa on aina noudatettava varovaisuutta. Sijoittajan ei tulisi sijoittaa riskialttiisiin kohteisiin enempää kuin hänellä on varaa hävitä.” käyttäminen olisi asiakkaan ja varainhoitajan kannalta järkevää, tulee asiakkaan sijoitusomaisuuden Mantilan mukaan lähennellä miljoonaa euroa. Raportointia yksinkertaistamalla ja sijoitustoiminnan yksilöllisyyttä karsimalla voi varainhoitopalvelujen asiakkaaksi tulla huomattavasti pienemmälläkin omaisuudella. Mantila korostaakin, että varainhoi- 23 veluntarjoajista. Mantila kertoo, että Danske Capital on tehnyt yhteistyötä Suomen Lakimiesliiton kanssa noin 10 vuoden ajan, ja että Lakimiesliiton jäsenille tullaan lähiaikoina räätälöimään erityinen sijoituspalveluita koskeva etupaketti. Jo tällä hetkellä Danske Capital tarjoaa lakimiesliiton jäsenille rahastomerkinnät ilman merkintäpalkkiota.