Nuoret Lakimiehet 2/2013 - Lakimies ja perhe | Page 24

Lakimies ja perhe Toimistorotasta koti-isäksi Janne Laukkanen, YTM, OTM Minusta ei saa pullantuoksuisen koti-isyyden lobbaria. Jokainen tehköön perheelleen parhaiten sopivan ratkaisun. Veronmaksajana toivon kuitenkin perhevapaiden nykyistä tasaisempaa jakaantumista miesten ja naisten kesken. Ja myönnetään: puistojen merirosvoleikeissä on krooninen miespula. Pääkaupunkiseudulta löytyy jo runsaasti miehiä, jotka heiluvat päivästä toiseen hiekkaämpärien kimpussa ja kokkaavat makaronilaatikkoa jälkikasvulleen. Kehäteiltä kauemmaksi kuljettaessa miesten lyhytaikainenkin päävastuu pienten lasten hoidosta on yhä edelleen selvä poikkeus pääsäännöstä. Parinkin eri tiedekunnan lukusaleja nuohonneena tämä on mielestäni outoa: opiskelijoista enemmistö oli aina naisia. Miksi he katoavat jopa useaksi vuodeksi työelämästä lapsia saatuaan, jos samasta tiedekunnasta napattu siippa tekee pitkää duunipäivää? Ei lukion biologian tunnilla kerrottu sukupuolittuneesta hoivaviestistä. Roolit ovat kuitenkin tiukassa lasten hoitoratkaisuja pohdittaessa. Koti-isyydestä on puhuttu viime vuosina jo niin paljon, että lattesukupolven kokemusmaailmassa siitä jauhaminen tuntuu jo vanhan toistolta. Eikös jokainen hipsteri-isä jää kotiin lastensa kanssa? Tilasto- jen mukaan jää, mutta vain pariksi viikoksi ja