Nuoret Lakimiehet 2/2012 - Vaaliextra | Page 26

Kunnallisvaalit kuva: Irina Lönnqvist Kunnallisvaalien ensikertalainen tositarkoituksella Lakimiesliiton hallituksen opiskelijajäsen Ted Apter Iina-Mari Supperi Syksyn kuntavaaleissa Helsingin kaupunginvaltuustoon tähtäävä Ted Apter toimii tällä hetkellä Lakimiesliiton hallituksen opiskelijaedustajana ja Akavan opiskelijavaltuuskunnan puheenjohtajana. Aiemmin Ted on vaikuttanut monissa eri tehtävissä HYYssä ja edustajistoryhmä HELPissä. Ted aloitti opinnot Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2005. Opinnot ovat lukuisten luottamustehtävien takia edenneet hitaasti kiirehtien, mutta tarkoituksena olisi viettää valmis­ tumisjuhlia ensi kevätlukukaudella. Ensimmäiseksi on tietenkin tiedusteltava, miksi Ted päätti lähteä ehdolle kunnallisvaaleihin. Oliko päätös ehdokkaaksi lähtemisestä helppo? Pohdin pitkään, missä määrin suuntaan tarmoni yhteiskunnal­ liseen vaikuttamiseen. Lopulta pää­ tin, että ensisijaisesti haluan antaa mahdollisuuden yhteiskunnalliselle vaikuttamiselle perinteisemmän ju­ ristityön sijaan. Teen asioita täydellä liekillä. Tehtyäni viime vuoden ke­ väällä päätöksen puoluepolitiikkaan mukaan lähtemisestä oli itselleni selvää, että hakisin ehdokkuutta kun­ tavaaleihin. Olet ehdolla Helsingin Kokoo­ muksen listalla. Miten päädyit Ko­ oo­ ukseen? k m Kokoomuksen edis­ tämät ajatukset yksilön vapaudesta, kannusta­ vuudesta sekä sivistyk­ sen ja suvaitsevaisuuden edistämisestä allekir­ joitan mieluusti. Sa­ manaikaisesti yhteiskun­ 26 nassa moni asia kaipaa parannusta. Mielestäni yhteisten asioiden hoita­ misessa on tärkeää, että tulevaisuuden suun­ nittelu perustuu vank­ kaan asiatietämykseen, kykyyn uudistua ja talouden realiteetteihin. Kannatan johdonmukaisuutta päätöksenteossa, työnteon ja yrit­ tämisen tekemistä kannustavam­ maksi ja panostamista osaamiseen. Tämän takia Kokoomus. Onko sinulla aiempaa kokemusta vaalikampanjoinnista? Vaalikampanjointikokemuk­ seni perustuvat enimmäkseen Hels­ ingin yliopiston ylioppilaskunnan edustajistovaaleihin. Niissä olemme saaneet kaksissa vaaleissa nostettua edustajistoryhmä HELPin kannatuks­ en 6. suurimmasta ryhmästä toiseksi suurimmaksi ryhmäksi. Kuntavaa­ leissa pitää monia asioita toki tehdä eri tavalla. Olen siksi rekrytoinut alati kasvavaan tukitiimini kosolti osaa­ mista vaalikampanjoinnista. Millaisella budjetilla olet liikkeellä? Kuinka paljon aikaa uskot vaalikampanjaan uppoavan? Nuori ehdokas tarvitsee kampan­ jatyöhön suuren tukiryhmän, suu­ rem­ at resurssit m ja tehokkaam­ man allokoinnin kuin entuudes­ taan politii­ kasta tun­ nettu henkilö. Tämän vuoksi varainkeruun tavoitteena on hiu­ kan korkeampi budjetti kuin viime vaaleissa Helsingissä valituksi tulleen kunnallisvaaliehdokkaan kes­ kimääräinen budjetti. Tällä hetkellä varainhankinta on sujunut kohtuulli­ sen hyvin. Varainkeruusta huolimatta tulen kuitenkin itse olemaan suurin yksittäinen kampanjani rahoittaja. Aloitin itse valmistautumisen vaaleihin jo viime syksyllä. Nykyään teen vaalityötä lähes 250 hen­ kilöstä koostuvan tukitiimini kanssa. Tavoitteenamme on, että pääsen ensimmäisellä yrittämällä kaupun­ ginvaltuustoon. Ajankäytöllisesti ehdolla oleminen käy vähintäänkin kokopäivätyöstä. En usko, että ku­ kaan aktiivisemmin kampanjassa mukana oleva laskee tarkkoja vaali­ työn tuntimääriä. Vaalimottosi on ”Rohkeampi Helsinki”. Mitä sanapari pitää sisällään? Rohkeampi tapa tehdä ja ajatella on sitä, että lähdetään liik­ keelle kysymyksestä ”voisiko jonkin tehdä toisin?” Kyse on siitä, että uskalletaan kokeilla uutta. Rohkeam­ massa Helsingissä tämä tarkoittaa tietoyhteiskunnan tarjoamien mah­ dollisuuksien hyödyntämistä, hal­ linnon tehostamista ja metropolia­ lueen kehittämistä kokonaisuutena. Konkreettisia esimerkkejä ovat tornitalojen rakentaminen niille soveltuville paikoille, kuntalaisten palautteen keräämisen lisääminen valmisteluvaiheissa ja vaikkapa popup ravintolakulttuurin mahdollista­ minen. Taloudellisesti tärkeää on panostaminen ennaltaehkäisevään toimintaan, kuten matalan kynnyk­ sen mielenterveyspalveluihin.