Nuoret Lakimiehet 2/2011 - Juristina globaalissa maailmassa | Page 9

Jos sopivaa julkista oikeusavustajaa tai asianajajaa ei ole tiedossa tai siihen on muu erityinen syy, puolustajaksi tai oikeudenkäyntiavustajaksi voidaan määrätä…”. Oikeusapulain 8 §:ssä asia on ilmaistu termein ”…taikka erityisestä syystä…”. Edellä mainittuja lainkohtia koskevissa asioissa ei muutosta nyky­ tilaan haluta tehdä ja nykyinen erot­ telu halutaan säilyttää. Esityksessä on todettu, että: ”Edellytyksiä muun kuin julkisen oikeusavustajan tai asianajajan määräämiseksi puolustajaksi tai asian­ omistajan oikeudenkäyntiavustajaksi ei ehdoteta muutettaviksi. Perusteena tälle on se, että luvan saaneita oikeudenkäyn­ tiavustajia koskevat kelpoisuusvaatimuk­ set tiukkenisivat vain vähän nykytilaan verrattuna ja ero asianajajien kelpoisuus­ vaatimuksiin säilyisi merkittävänä.” Edel­ leen nämä määräystä edellyttävät asiat tullaan antamaan ensisijaisesti asianaja­ jille ja julkisille oikeusavustajille. Kiinnittäisin huomiota esitykseen myös kustannuskysymyksenä vastaval­ mistuneen lakimiehen kannalta. Vaa­ dittava lupa ammatin­ arjoittamiseen h voidaan myöntää, jos henkilö on suorit­ tanut asianajotutkinnon, mikäli työkoke­ musta ei muutoin ole vielä riittävästi. Tut­ kinto voidaan suorittaa jo opiskeluaikana. Asianajotutkinto on maksullinen, joten kustannukset tästä tulevat opiskelijan tai vastavalmistuneen lakimiehen itsensä maksettavaksi - ellei työnantaja halua investoida tutkintoon. Asianajotutkinnon kustannukset ovat nykyään yhteensä 1500 euroa, sisältäen kirjallisen kokeen 150 euroa sekä kaksi koulutustilaisuutta á 675 euroa: mistään pienistä panostuk­ sista nuoren näkökulmasta ei siis puhuta. Lupa- ja valvontajärjestelmä itsessäänkin on tarkoitus toteuttaa omarahoitteisesti. Hallituksen esityksessä kustannukset esitetään katettavaksi luvan saaneilta oikeudenkäyntiavustajilta perittävillä hakemus- ja valvontamaksuilla. Hake­ musmaksun suuruudeksi esitetään 300– 320 euroa ja vuotuisen valvontamaksun suuruudeksi 350 euroa. Esityksessä tode­ taan maksujen kohtuullisuuden arvioin­ nin osalta, että ”oikeudenkäyntiavustajat todennäköi­ esti vyöryttäisivät nämä s lisäkustannukset asiakkailleen”. Edellä mainittu koskee luvanhakijoita, jotka ovat jo ehtineet harjoittaa ansiotoimintaa. Esityksessä ei ole kuitenkaan arvioitu riittävästi kustannusten al­ lokoitumista valmistumisen kynnyksellä olevalle opiskelijalle ja vastavalmis­ tuneelle lakimiehelle. Edellä mainitut seikat huomioiden opiskeluaikana suoritettu asianajotutkinto 1500 euroa sekä välittömästi noin 700 euron hake­ mus ja valvontamaksu kustantavat yh­ teensä noin 2200 euroa. Työryhmämie­ tintövaiheessa antamassaan lausunnossa professori Jokela kiinnitti huomioita siihen, että ”--vaikka ehdotetut hake­ mus- ja valvontamaksut eivät ole kovin suuria, vaarana voi kuitenkin olla, että ne nousevat myöhemmin. Lisäksi satun­ naisesti asianajotoimintaa harjoittavien sekä nuorten, hiljattain valmistuneiden kannalta jo kaavaillut maksutkin voivat olla omiaan estämään alalle pääsyä ja siellä pysymistä, jolloin on vaarana, että asianajopalveluiden tarjonta tulee tu­ levaisuudessa vähenemään. Uudistuksen yhteydessä tulisikin varautua tällaisiin uhkakuviin helpottamalla ja lisäämä