Nuoret Lakimiehet 2/2010 - Perus- ja ihmisoikeudet | Page 9

Yhdistyksen hallitus täydentyi Yhdistyksemme kevätkokouksessa toukokuussa 2010 valittiin Nulan hallitukseen uutena jäsenenä keväällä eronneen Karri Koskenkorvan tilalle Sonya Walkila. Sonya on 30-vuotias vuonna 2007 Helsingin yliopistosta valmistunut Nuori Lakimies. Valmistumisensa jälkeen Sonya työskenteli kahden vuoden ajan asianajon parissa kunnes joulukuussa 2009 siirtyi Helsingin Yliopistoon opetustehtäviin ja kokopäiväiseksi väitöskirjatutkijaksi. Työnkuva yliopistolla on Sonyan mukaan osoittautunut kiinnostavaksi ja vaihtelevaksi. “Omaan edistymiseen voi vaikuttaa todella paljon” sanoo Sonya. Nulan toimintaan Sonyan houkutteli ystävä, joka kehui yhdistyksen toimintaa ja tilaisuuksia. Toimintaan tutustumisen myötä Sonyan kiinnostus kohdistui myös Nulan järjestö- ja yhteiskuntavaikuttamiseen. Nulassa Sonya tahtoo vaikuttaa nuor- ten lakimiesten työolojen, oikeuksien ja etujen ajamiseen ja parantamiseen. “Odotan Nulan hallitustyöltä mahdollisuuksia yhteistyöhön, toimintaan ja aitoon vaikuttamiseen” summaa Sonya. Ja lopuksi terveiset jäsenistölle: “Hyvän yhteistyön avulla voidaan tukea sekä parempaa työviihtyvyyttä että omassa työssä edistymistä!” Muistathan, että Nulan jäsenenä saat rahanarvoisia etuja seuraavilta yhtiöiltä: Lisätietoja kaikista jäseneduista www.nuoretlakimiehet.fi 9