Nuoret Lakimiehet 2/2008 - Prosessi ja insolvenssi | Page 9

3. Vastaajien taustatiedot ja työllistyminen Kyselyyn vastasi 205 lakimiestä, joista suurin osa oli valmistunut vuosina 2005-2007. Vastaajista 71,4 %:lla ensimmäinen valmistumisen jälkeinen työpaikka oli yksityisellä sektorilla. Suurimmat työllistäjät olivat asianajotoimistot, valtio sekä teollisuus ja kauppa. Lähes kolme neljäsosaa vastanneista työskenteli ensimmäisessä työpaikassaan kokonaan lakimiestehtävissä, kun joka kymmenennellä ei ollut lainkaan lakimiestehtäviä. Vastaajista 59,3 % oli saanut ensimmäisen kokoaikaisen työpaikkansa välittömästi valmistumisen jälkeen tai jatkanut samassa työpaikassa valmistuttuaan. 14,8 % joutui odottamaan työllistymistä yli kolme kuukautta valmistumisesta. Vähimmäispalkkasuositus on tullut yksityisellä sektorilla esiin lähes kahdessa kolmesta palkkaneuvottelusta. noin 15 %, kun ennen vuotta 2005 valmistuneiden keskiarvopalkka nousi noin 11 %. Suurinta palkkojen nousu vuosina 2005-2006 valmistuneilla oli valtiolla, 22 %, kun yksityisellä sektorilla keskiarvo oli 10 %. Eniten yksityisellä sektorilla palkat nousivat asianajotoimistoissa ja vastaavissa (14 %) ja vähiten rahoitus- tai vakuutuslaitoksissa (5 %). Valmistumisvuonnaan voimassa ollutta suosituspalkkaa sai vuoden työssäolon jälkeen noin puolet vastaajista. Yksityisellä sektorilla osuus nousi 34 %:sta 56,3 %:iin ja valtiolla nollasta 30,8 %:iin. Yli kaksi kolmasosaa vastasi työnantajansa tienneen suosituksesta ja vain 7,4 %:n mukaan työnantaja ei siitä tiennyt. 4. Palkkaus ja vähimmäispalkkasuosituksen toteutuminen 5. Tietoisuus vähimmäispalkkasuosituksesta ja sen vaikutus Selvityksen mukaan vuosina 2005-2007 valmistuneista 24,6 % on saanut vähintään palkkasuosituksen mukaista palkkaa aloittaessaan ensimmäisessä työpaikassaan. Yksityisellä sektorilla suosituspalkkaa sai 34 % vastavalmistuneista. Korkeimpia palkkoja maksoivat teollisuuden ja kaupan ala, asianajotoimistot ja vastaavat sekä järjestöt, joissa kaikissa suosituspalkan toteutumisprosentti oli yli 40. Muilla yksityisen sektorin aloilla ja julkisella sektorilla suosituspalkkaa ei saanut yksikään vastaajista. Yli 90 % vastaajista oli työpaikkaa hakiessaan tietoisia Lakimiesliiton vähimmäispalkkasuosituksesta ja sen suuruudesta. Lopuistakin lähes Kyselyllä selvitettiin myös lakimiesten palkan kehittymistä valmistumisen jälkeen kysymällä palkan suuruutta vuoden kuluttua työnteon aloittamisesta. Vuosina 2005-2006 valmistuneen lakimiehen palkkakeskiarvo nousi vuoden työssäolon aikana 2.567 eurosta 2.940 euroon eli 9 kaikki tiesivät suosituksen olemassaolosta, vaikkeivät sen suuruutta tienneetkään. Yksityiselle sektorille työllistyneet tunsivat suosituksen julkiselle sektorille työllistyneitä paremmin. Vähimmäispalkkasuosituksen tuntemus on viime vuosina entisestään selvästi parantunut. Vastaajien mukaan 55,2 % työnantajista tiesi vähimmäispalkkasuosituksen olemassaolosta ja sen suuruudesta. Suosituksesta tietoisten määrää arvioitaessa on huomattava, että 23,2 % vastaajista ei osannut arvioida työnantajansa tietoja ja vain 7,4 % vastasi työnantajan olleen suosituksesta tietämätön. Suosituksen tuntemuksessa on viime vuosina tapahtunut parannusta. Suositus tunnettiin parhaiten yksityisellä sektorilla asianajotoimistoissa ja vastaavissa sekä teollisuuden ja kaupan alan yrityksissä. Huonointa tuntemus oli järjestöissä. Julkiselle sektorille työllistyneistä huomattavasti harvempi vastasi työnantajan tienneen suosituksesta, mutta yli 40 % ei osannut arvioida työnantajansa tietoisuutta. Vähimmäispalkkasuositus on tullut esiin noin joka toisessa palkkaneuvottelussa. Viime vuosina asias-