Nuoret Lakimiehet 2/2007 - Työ ja palkka | Page 6

Edunvalvontakuulumisia: Lakimiesliiton varjotuottavuusohjelma Mikko Salo Suomen Lakimiesliiton yksi tärkeimmistä edunvalvontahaasteista on tällä hetkellä valtion tuottavuusohjelma. Tuottavuusohjelman mukaan valtion palveluksesta pois lähtevien virkamiesten avautuviin virkoihin ei kaikilta osin palkata uusia virkamiehiä. Tähän liittyen hallinnonaloille ns. kehysbudjeteissa on varattu vuodelle 2011 rahaa niin, että valtiolla voi työskennellä tuolloin 9.645 henkilöä vähemmän kuin vuonna 2006. Edellä mainittu tarkoittaa käytännössä sitä, että vuoteen 2011 mennessä keskimäärin puolet avautuvista työpaikoista jätettäisiin täyttämättä. 20.6.2007 päivätyllä kirjeellä valtiovarainministeriö on lisännyt valtion henkilöstömäärän supistamistavoitteeksi aiemmin ilmoitetun 9.645:n lisäksi 4.800, josta neuvottelut sektoriministeriöiden kanssa ovat alkaneet syyslokakuun vaihteessa 2007. Valtioneuvosto on edellyttänyt eri ministeriöiden laativan suunnitelmat toimista, joiden avulla vähenevällä henkilöstöllä kyetään suoriutumaan virastojen tehtävistä. Ministeriöt ovat julkaisseet syksyllä 2005 omat tuottavuusohjelmansa, jotka ovat luettavissa mm. sivulla www.vm.fi. Ministeriöt eivät ole sittemmin julkaisseet päivitettyjä tuottavuusohjelmia tai esittäneet koottua arviota suunniteltujen toimien vaikutuksesta. Lakimiesliitossa onkin tartuttu asiaan. Kesän ja syksyn mittaan on Liitossa valmisteltu työnimellä ”varjotuottavuusohjelma” kulkevaa doku- menttia, joka luovutetaan syksyn kuluessa oikeusministeri Tuija Braxille. Yksi hankkeen puuhaihmisistä, Lakimiesliiton julkisen sektorin valiokunnan puheenjohtaja Harri Lindberg uskoo, että varjotuottavuusohjelmalla voidaan saada konkreettisia tuloksia aikaan. ”Esitämme ohjelmassamme myös omia ratkaisuehdotuksia siihen, miten tuottavuutta varsinkin oikeusministeriön hallinnonalalla pystytään parantamaan, kunhan asiantuntijavirkamiesten - kuten lakimiesten - lukumäärä säilyy riittävänä.” Varjotuottavuusohjelma jaetaan kahteen osaan: toinen osa käsittelee oikeusministeriön hallinnonalaa, toinen muita ministeriöitä. “Otamme mielellämme vastaan ajatuksia muidenkin ministeriöiden hallinnonaloilla työskenteleviltä juristeilta. Oikeusministeriön tilanteeseen meillä on luonnollisesti eniten sanottavaa ja eniten omia kehitysehdotuksia”, Lindberg sanoo. Oikeusministeriön hallinnonalalla kaavaillut henkilöstövähennykset tarkoittavat noin 720 henkilötyövuoden vähentymistä vuoteen 2011 mennessä. Oikeusministeriön osalta Lindberg pitää yhtenä pääongelmana sitä, että suunnitellunkaltainen virkojen vähennys lisää pätkätyöläisten osuutta valtion työntekijöistä. ”Valtion työ