Nuoret Lakimiehet 2/2006 - Management by perkele? | Page 8

NuLa:n kevätpurjehdus 24.5.2006 Topi Ruotsalainen Jälleen koetti se kauan odotettu päivä vuodesta kun Nuoret Lakimiehet r.y. kokoontui perinteiselle kevätpurjehdukselle. Helatorstaita edeltävä keskiviikko on palvellut uskollisesti sopivana ajankohtana työviikon nollaamiselle meren äärellä hyvässä seurassa, runsaiden syötävien ja juotavien kera. Seuraavan päivän vapaa töistä kannusti entistä perusteellisempaan hauskanpitoon puukuunari Svanhildillä. Edellytykset olivat siis kunnossa iloiselle tapahtumalle. Taas kerran järjestäjiä arvelutti alkuviikon sää: koko ajan satoi ja tuu- li, eikä auringosta luonnollisesti tietoakaan. Jebu jee. Merelle oli kuitenkin päästävä joten valmisteluja jatkettiin suunnitelmien mukaan. Keskviikkoiltapäivänä saatiin ensimmäiset positiiviset signaalit taivaalta, kun alituinen piiskaava sade loppui. Siihen ne lupaavat indikaatiot tosin uhkasivat jäädäkin, ainakin muonavahvuutta ajatellen. Elisan hotlinet kävivät kuumana kun todettiin sekä juomien että ruokien kaipaavan kuumeisesti kyytiä Halkolaituriin eikä yhtä ainutta keltaista taikalamppua näkynyt missään. Taksikeskuksen vaihdekin oli tukossa – taas vaihteeksi. Hallituksen jäsen Salon kauniimpi puolisko pelasti kuitenkin tilanteen taistemalla tiensä sankarillisesti keskustan ruuhkien läpi hakemaan kahta huolestunutta muonavastaavaa. RuoKuka voitti Euroviisut? 8