Nuoret Lakimiehet 2/2006 - Management by perkele? | Page 13

Elämän veden tutkiskelua. Illan aluksi (ja keskivaiheilla ja lopuksi) maistelimme talon omia oluita. Oluista etenkään savuolut Sauhusanttu ja ruisolut Rentoreino eivät olleet ollenkaan hassumpia mitä ei todellakaan voi sanoa oluiden nimistä. Myös talon omaa viskiä oli laseissamme tilkkanen. Lyhyen esittelyn jälkeen kiersimme tislaamon ja saimme suhteellisen hyvän kuvan siitä, miten viskiä valmistetaan. Etenkin kupariset, ortodoksisen kirkon kupoleita muistuttavat pannut ovat upean näköisiä ja loivat loistavan tunnelman illan kohokohdalle. Viskimestarin härkää nautittuamme Aki opetti oikeaoppisen viskin maistelun salat. Tärkeää maistelussa on ympäristö ja seura, ja näissähän ei juuri parantamisen varaa ollut. Aromien esiin saamiseksi ja keräämiseksi viski tarjoillaan tulppaanilaseista (ei tumblereista) ja sitä lämmitetään mielellään kädellä hieman yli huoneenlämmön (ei missään tapauksessa jäitä!). Melkein kaikkien viskien aromit ja maku aukeavat paremmin, jos lasiin lorauttaa pienen tilkan puhdasta vettä. Viskistä nauttiminen aloitetaan tutkiskelemalla viskin väriä ja öljyisyyttä. Viskin väristä voi melkein suoraan päätellä kuinka kauan sitä on kypsytetty, sillä juoma saa värinsä puutynnyreistä, joissa kypsytys tehdään. Viskitynnyreille yhteistä on, että tynnyreitä on aikaisemmin käytetty jonkun muun juoman, esimerkiksi sherryn, kypsyttämiseen. Näköaistin jälkeen tulee käyttää hajuaistia ja nauttia viskin täyteläisistä aromeista. Vasta tämän jälkeen elämän vesi pääsee suuhun, kielen päälle pyörimään, antamaan erilaisia suutuntumia ja täyttämään makunystyrät mitä vaihtelevimmilla tuntemuksilla ja aivot hauskoillakin mielleyhtymillä. Kokonaisvaltainen elämys ei pääty tähänkään, sillä viskien jälkimaut vaihtelevat aivan yhtä paljon kuin varsinainen makukin. Ensimmäisenä maistamamme viski meni ohi illan teemasta “Islayn saaren viskit”, sillä kyseessä oli (kylläkin melko turpeinen ja savuinen) Orkneylainen Highland Park. Sokkotestissä kukaan ei suoraan tunnistanut tätä eikä mitään myöhempääkään viskiä. Ei edes Caol Ilan jälkeen tarjottua Laphroaigia, vaikka kyseinen savupommi mainittiin useaan kertaan jo menomatkalla suosikkiviskeistä puhuttaessa. Neljäs ja viimeinen skotti räjäytti ainakin allekirjoittaneen tajunnan. Jostain syystä Ardbeg ei ollut koskaan aikaisemmin osunut tiel- 13 leni, mutta Lahdessa sen vivahteikas mausteisuus teki lähtemättömän vaikutuksen. Suosittelen. Kokonaisuudessaan matka oli erittäin onnistunut. Maistelu vei kaikki mukanaan jopa niin, ettei kukaan juuri vilkaissutkaan samaan aikaan pelattua jalkapallon MM-kisojen avausottelua - mitä nyt tupakkatauolla tarkistettiin, mikä on tilanne. Seurueemme loppuilta paluumatkan yhteislaulukonsertteineen ja Helsingin yöelämän valtaamisineen oli lähes yhtä hauska kuin alkumatkakin - ainakin itsemme mielestä. Tätä lisää ja elämä on täydellistä. Ei mikään pontikkapannu.