Nuoret Lakimiehet 2/2006 - Management by perkele? | Page 13
Elämän veden tutkiskelua.
Illan aluksi (ja keskivaiheilla ja
lopuksi) maistelimme talon omia
oluita. Oluista etenkään savuolut
Sauhusanttu ja ruisolut Rentoreino
eivät olleet ollenkaan hassumpia mitä ei todellakaan voi sanoa oluiden nimistä. Myös talon omaa viskiä
oli laseissamme tilkkanen. Lyhyen
esittelyn jälkeen kiersimme tislaamon
ja saimme suhteellisen hyvän kuvan
siitä, miten viskiä valmistetaan. Etenkin kupariset, ortodoksisen kirkon
kupoleita muistuttavat pannut ovat
upean näköisiä ja loivat loistavan tunnelman illan kohokohdalle.
Viskimestarin härkää nautittuamme Aki opetti oikeaoppisen viskin
maistelun salat. Tärkeää maistelussa
on ympäristö ja seura, ja näissähän
ei juuri parantamisen varaa ollut.
Aromien esiin saamiseksi ja keräämiseksi viski tarjoillaan tulppaanilaseista (ei tumblereista) ja sitä lämmitetään mielellään kädellä hieman yli
huoneenlämmön (ei missään tapauksessa jäitä!). Melkein kaikkien viskien aromit ja maku aukeavat paremmin, jos lasiin lorauttaa pienen tilkan puhdasta vettä.
Viskistä nauttiminen aloitetaan
tutkiskelemalla viskin väriä ja öljyisyyttä. Viskin väristä voi melkein suoraan päätellä kuinka kauan sitä on
kypsytetty, sillä juoma saa värinsä
puutynnyreistä, joissa kypsytys tehdään. Viskitynnyreille yhteistä on,
että tynnyreitä on aikaisemmin käytetty jonkun muun juoman, esimerkiksi sherryn, kypsyttämiseen.
Näköaistin jälkeen tulee käyttää
hajuaistia ja nauttia viskin täyteläisistä aromeista. Vasta tämän jälkeen
elämän vesi pääsee suuhun, kielen
päälle pyörimään, antamaan erilaisia
suutuntumia ja täyttämään makunystyrät mitä vaihtelevimmilla tuntemuksilla ja aivot hauskoillakin mielleyhtymillä. Kokonaisvaltainen elämys ei pääty tähänkään, sillä viskien
jälkimaut vaihtelevat aivan yhtä paljon kuin varsinainen makukin.
Ensimmäisenä maistamamme
viski meni ohi illan teemasta “Islayn
saaren viskit”, sillä kyseessä oli (kylläkin melko turpeinen ja savuinen)
Orkneylainen Highland Park. Sokkotestissä kukaan ei suoraan tunnistanut tätä eikä mitään myöhempääkään
viskiä. Ei edes Caol Ilan jälkeen tarjottua Laphroaigia, vaikka kyseinen
savupommi mainittiin useaan kertaan
jo menomatkalla suosikkiviskeistä
puhuttaessa. Neljäs ja viimeinen skotti räjäytti ainakin allekirjoittaneen tajunnan. Jostain syystä Ardbeg ei ollut koskaan aikaisemmin osunut tiel-
13
leni, mutta Lahdessa sen vivahteikas
mausteisuus teki lähtemättömän vaikutuksen. Suosittelen.
Kokonaisuudessaan matka oli
erittäin onnistunut. Maistelu vei kaikki mukanaan jopa niin, ettei kukaan
juuri vilkaissutkaan samaan aikaan
pelattua jalkapallon MM-kisojen avausottelua - mitä nyt tupakkatauolla
tarkistettiin, mikä on tilanne. Seurueemme loppuilta paluumatkan yhteislaulukonsertteineen ja Helsingin yöelämän valtaamisineen oli lähes yhtä
hauska kuin alkumatkakin - ainakin
itsemme mielestä. Tätä lisää ja elämä on täydellistä.
Ei mikään pontikkapannu.