Nuoret Lakimiehet 2/2005 - Vanhemmuus ja ura | 页面 18

TEEMASIVUT: VANHEMMUUS JA URA Osakas Mikko Räsänen ja isyys Suvi Hirvonen Mikko Räsänen on 34-vuotias varatuomari ja ACE LAW Oy:n teknologia-, media- ja IPR-asioista vastaava osakas. Hänen työpaikkansa ACE LAW Oy on IPR-, yhtiö- ja rahoitusoikeuteen keskittynyt liikejuridiikan asiantuntijaorganisaatio. Hänen perheeseensä kuuluu puoliso Nina ja kaksi tyttöä sekä Novascotiannoutaja Iines. Seuraavassa haastattelussamme olemme kysyneet Mikolta työhön, uraan ja vanhemmuuteen liittyviä kysymyksiä. TYÖSTÄ Millaisia työtehtäviä toimenkuvaasi kuuluu ? Toimenkuvani on haasteellinen, monipuolinen ja erittäin mielenkiintoinen. Suurin osa hoitamistani toimeksiannoista liittyy kansainvälisten sopimusjärjestelyjen hoitamiseen. Tyypillisimpinä voisi mainita esim. teknologiansiirtoihin, lisensointiin ja IPR:ien suojaamiseen, hallinnoimi- seen tai puolustamiseen liittyvät prosessit sekä erilaiset yritysjärjestelyt. Mitkä niistä ovat sinulle mieluisimpia ? En lähtisi vertailemaan eri toimeksiantoja, koska kaikki ovat omalla tavallaan mielenkiintoisia. Mutta mitä haastavampi ja monimutkaisempi toimeksianto on, niin sitä kiinnostavampi se yleensä on. Miten työsi poikkeaa ns. normaalista lakimiehen työstä? Ennen kysymykseen vastaamista pitäisi varmaankin määritellä ensin mitä se ”ns. normaali lakimiehen työ” mahdollisesti on =), mutta mikäli ymmärsin kysymyksesi oikein, niin arvelisin, että työnkuvani eroaa perinteisestä lakimiehen työstä sen hyvin vahvan liiketoimintahenkisyyden ja kansainvälisliitynnäisyyden johdosta. Tietenkin perspektiivi on erilainen myös siksi, että osakkaana toimenkuva on yrittäjälähtöinen. Tällöin joutuu käsittelemään yleensä juristeille vieraita asioita, kuten markkinointiin, myyntiin ja asiakasprosesseihin liittyviä kysymyksiä. Miten pitkää työpäivää teet? Kuinka lastenhoito järjestyy päivän venyessä iltaan ? Valitettavasti liian pitkää: työpäivät ja -viikot venyvät joskus kohtuuttomiksi erityisesti perhettä ajatellen – viidentoistakaan työtunnin työpäivät eivät ole harvinaisia. Luonnollisesti lastenhoito jää tällöin pitkälti puolison vastuulle. On myönnettävä, että välillä on kyllä aika huono omatunto, kun kotona odottaa isää töistä 5 kuukauden ikäinen prinsessa, jonka touhuamista voisi seurata vaikka koko päivän kotona. Millaisten toimeksiantojen sovittaminen perhe-elämään on ollut haastavinta? Sellaisten toimeksiantojen, joiden johdosta joutuu olemaan paljon poissa kotoa. Tällaisia ovat esimerkiksi monet laajemmat kansainväliset sopimusjärjestelyt, joissa edellytetään usein vaikeiden juridisten ongelmien ratkomista välittömillä aikatauluilla, pitkiä neuvotteluja joko puhelimitse tai paikan päällä ulkomailla. Miten työmatkojen ja perhe-elämän yhteensovittaminen on onnistunut? Se on kyllä aika haastavaa, sillä toimenkuvani edellyttää jonkin verran matkustelua sekä Suomessa että ulkomailla, joten kyllä perhettä tulee ikävä. Tietenkin suurin kiitos tästä kuuluu ymmärtäväiselle ja joustavalle puolisolle. URASTA Millainen urapolku on johdattanut sinut nykyiseen asemaasi ? Työskentelin koko opiskeluaikani eri asianajotoimistoissa oikeustieteen ylioppilaana ja avustavana lakimiehenä. Valmistumisen jälkeen aloi- 18