Nuoret Lakimiehet 1/2013 - Tuomioistuimet muutoksessa | Page 3

Pääkirjoitus Kevä ä rinnassa koh muutoksia Oikeushallinto on suurten muutosten edessä. Muutoksen merki ävyydestä kertoo jo se, e ä suunnitellut uudistukset ja niihin lii yvät koukerot on huomioitu myös mediassa. Harvemmin oikeushallintoon lii yvät seikat saavat sivukaupalla palsta laa Hesaria myöten. Nyt Hesari eh he oikeudenhoidon uudistamisohjelman jälkeen uu soimaan isos tuomioistuinten ja istuntopaikkojen määrän vähentämissuunnitelmista. Korkeimman oikeuden presiden Pauliine Koskelo puolestaan on eh nyt Talouselämän kansiju ua myöten väläy ää hallinto-oikeuksien ja yleisten tuomioistuinten yhdistämistä. Korkeimman hallinto-oikeuden presiden Vihervuori on ainakin toistaiseksi ollut Koskelon kanssa eri linjoilla. Uudistamisohjelmaan sisältyvät ehdotukset eivät muutoinkaan ole saavu aneet kaikilta osin yksimielisyy ä Mekin seuraamme trendejä ja tämän numeron teemana on oikeushallinnon ja erityises tuomioistuinlaitoksen murros. Oikeushallintoon lii yvistä suunni eilla olevista muutoksista ja ehdotuksiin lii yvistä eriävistä näkemyksistä voi lukea sivuilta 8 - 11. Näin asiaan pintapuolisesperehtyneenä lanne vaiku aa varsin haastavalta caselta. Rahaa on vähän ja jatkossa vielä vähemmän ja kuten vanha sananlasku sanoo – tyhjästä on paha nyhjästä. On selvää, e ä edessä ei ole pelkästään riemukkaita päätöksiä ja selkään tapu elua. Toivo avas uudistus on kuitenkin askel eteenpäin eikä taaksepäin. Kentän laidalta on aina helppo huudella, mu a ei esimerkiksi vaikuta kovinkaan fiksulta, e ä tuomarit ja muu henkilökunta laitetaan sahaamaan Kouvolan ja Kuopion väliä. Veikkaan, e ä tältä osin voi aja on ihan jokin muu kuin oikeuslaitos tai yksi äisen kansalaisen oikeusturva. Tuomioistuinlaitokseen lii yen auskultoin on monelle nuorelle lakimiehelle ajankohtainen asia. Auskultoin katsotaan edelleen eduksi monia juris työpaikkoja hakiessa. Omalta osaltaan auskultoinnin suosiota varmas kin kasva aa myös vuoden 2013 alusta voimaan tullut lupalakimiesjärjestelmä. Auskultoina koskevat uudet säännökset tulivat voimaan noin puolitoista vuo a si en. Nula oli ak ivises mukana auskultoin työryhmässä ja osallistui muutenkin uudistuksen valmisteluun. Puskaradiogallupin perusteella käräjäoikeudessa kokonaan suoritettava tuomioistuinharjoi elu pitää pintansa eikä uusien säännösten mahdollistama hallinto-oikeuden ja käräjäoikeuden yhdistäminen ainakaan toistaiseksi ole noussut superhi ksi. Vaikka auskultoinnista makse ava korvaus on aikojen saatossa jonkin verran noussut, tarkoi aa auskultoin edelleenkin useimmiten taloudellista uhrausta auskultan lle. Lakimieslii o järjes maaliskuussa avoimen laisuuden auskultoinnista, jossa muun ohella käsitel in auskultoin hakuun lii yviä uskomuksia. Tilaisuudesta voi lukea sivulta 17 ja kokemuksia auskultan n arjesta puolestaan sivulta 16. Luonnollises tässä numerossa raportoimme myös Nulan 75-vuosjuhlasta kuvien kera. Juhlat olivat eri äin tunnelmalliset, ikimuistoiset ja 75-vuo aan arvoiset – vaikka näin vuosijuhlamarsalkan ominaisuudessa ehkä olenkin hiukan jäävi arvioimaan juhlien kulkua. Kuvat puhukoot puolestaan. Viime aikojen sää edotusten mukaan talvi ei vielä aivan lähitulevaisuudessa aio helli ää ote aan. Työhuoneen ikkunankin läpi lämmittävä kevätaurinko kuitenkin antaa toivoa siitä, e ä vielä lämpö lakin nousee keväisiin lukemiin ja lumikin vielä sulaa – viimeistään juhannukseen mennessä. Aurinkoisia lukuhetkiä toivo aen 3