Nuoret Lakimiehet 1/2012 - Juristiammatissa? | Page 30

Kolumni Juristi turisti huristi ohi Sirpa-Leena Ihmisen on aina välillä hyvä miettiä, miten nykytilanteeseen on tultu ja – Finnair Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Sailasta mukaillen – ennen kaikkea sitä, miltä tilanne näyttää ulkopuolisin silmin. Aloitetaan siis nykytilanteen tarkastelemisesta maallikkosilmälasein. Maallikkojen näkökulmasta juristit ovat kieroja, ahneita limanuljaskoja, jotka yrittävät nylkeä asiakkaasta irti kaiken mahdollisen. Ja jos jostain syystä juristi ei vie tuhkiakin pesästä, niin ainakaan sillä ei ole huumorintajua. Tiedättehän: lakimiesvitsit eivät ole muiden mielestä vitsejä lainkaan ja juristien mielestä ne ovat tylsiä. Pöllökanavan sopulit ajattelivat varmaan saavansa aikaan suuren kohun tekemällä reportaasin vastavalmistuneiden juristien ylitöistä. Veikkaanpa, että kansan enemmistöltä sympatiaa herui enemmän samaisen ohjelman meksikolaisille työläisille kuin valkokaulusorjille. He sentään tekivät rehellistä työtä työnantajan erikoisista ammattijärjestöjärjestelyistä huolimatta. Epäilemättä tämänkin järjestelyn takana oli työnantajayrityksen taitava juristi – tai pikemminkin useita sel­ laisia. Ja jos joku kuvitteli pääsevänsä huippujuristiksi määrätietoisella puurtamisella, hän on armottoman väärässä. Kyllä keltainen lehdistö on näyttänyt aukottomasti toteen, että huippujuristiksi pääsee ajamalla huomattavaa ylinopeutta tai syyllistymällä johonkin muuhun media­ seksikkääseen rikkomukseen. Juristi voittaa aina, sanotaan. Olen eri mieltä. Minä en ainakaan ole voittanut ikinä lotossa ja pilkkikilpailuissakin olen aina jäänyt kauas kärjestä. Ulkopuolisin silmin juristin elämä ei näytä kovin auvoiselta. Miten tähän tilanteeseen on sitten siitä huolimatta päädytty? Sanokaa mitä sanotte, mutta jokin television lakisarja on varmasti vaikuttanut huomattavasti monen nuoren juristin ammatinvalintaan. Omalta osaltani tämä sarja on luon­ ollisesti Ally McBeal kaikessa n korniudessaan. Ehkä elämä ison lätäkön toisella puolella olevissa asianajotoimistoissa on sitten todellakin erilaista – jota hiukan kyllä epäilen – sillä toistaiseksi kaikissa toimistoissa, joissa olen vieraillut on ollut omat saniteettitilat miehille ja naisille. Muutoin todellisuus on luonnollisesti paljon glamourimpaa kuin annetaan ymmärtää. Juristit ovat luomakunnan kruunu ja tietävät kaiken kaikesta. Juristit ovat fiksuja, filmaattisia ja hauskoja. Heidän kanssaan voi keskustella aiheesta kuin aiheesta. Esimerkiksi oikeustieteellisen koulutuksen tulevaisuudesta tai viimeisimmistä henkilöverotuksen muutoksista voi keskustella kevyesti tunteja. Ympäristölupaprosessin vaiheista ja klassisesta sopimusoikeuden ”olisiko tahon x pitänyt tietää” –problematii­ kasta puhumattakaan. Ja kun asiasta mitään tietämättömät maallikot potkivat päähän, voi lohduttautua sillä, että kun tarpeeksi kauan toimii juristina, voi siirtyä kokopäiväiseksi turistiksi –vaikkapa Espanjaan. Siellä olisi jo Guggenheimkin valmiina. Sirpa-Leena Kirjoittaja toimii Suomen ulkopuolella turistina, kotimaassa lähinnä juristina Kuva: Eric Molinsky / Cali.org 30