NUOREN LAKIMIEHEN KÄYTÄNNÖN KOKEMUKSIA
Eihän tässä näin pitänyt käydä...
vai pitikö?
Eläydytäänpä seuraavaan tilanteeseen nuoren lakimiehen näkökulmasta. Hänen työtehtävänään on ensimmäistä kertaa päämiehensä etujen
ajaminen riita-asian valmisteluistunnossa. Vastapuolen ja tuomarin kohteliaan tervehtimisen jälkeen kantaja esittää vaatimuksensa sekä niiden
perusteet tuomarin esittäessä muutaman selventävän kysymyksen. Nuori
lakimies seuraa tilannetta sekä vastapuolen reaktioita tarkasti tehden
samalla muistiinpanoja. So far so
good. Asia etenee kirjallisen valmistelun mukaisesti ja on nuoren lakimiehen vuoro näyttää kyntensä.
Nuori lakimies vaatii kanteen
hylkäämistä ja esittää hylkäämisen
puolesta useita perusteita, mutta jokin vaikuttaa olevan pielessä. Tuomari tivaa useilla tarkentavilla kysymyksillä selventämään vastaajan vetoamia seikkoja eikä tunnu ymmärtävän
niiden relevanssia. Ihan kuin tuomari
ja nuori lakimies puhuisivat eri kieltä! Tuomarin kysymysten muodot
kummastuttavat: “Väitättekö muka,
että kantaja ei olisi tehnyt kuten hän
väittää?” “Tuon perusteen voitte kertoa tarkemmin sitten loppulausunnossanne pääkäsittelyssä, onko vielä
jotain sanottavaa?” Nuori lakimies
tuntee olonsa epämukavaksi. Eikö
valmistelussa olekaan tarkoitus selvittää riitaisia seikkoja? Olettaako
tuomari kantajan olevan asiassa automaattisesti oikeassa?
Tulee todisteiden esittämisen vuoro. Nuori lakimies esittää neljä kirjallista todistetta ja kaksi henkilötodistajaa teemoineen. Tuomioistuin
hylkää kirjallisista todisteista kaksi
eikä hyväksy lainkaan henkilötodistajia. Tuomari katsoo todisteiden ole-
van asiassa vaikuttamattomia, kun
taas nuori lakimies pitää niitä jutun
perusteiden kannalta olennaisina.
“Tilaisuus todistajien kuulemiseen on
sitten hovioikeudessa”, tuomari virnuilee. Keltanokalla on pää pyörällä. Hoviinko tässä ollaan jo menossa
ennen kuin käräjiäkään on istuttu?
Erikoista menettelyssä tuntuu
myös olevan se, että ennen todisteiden hylkäämistä tuomari kysyy kantajan näkemyksiä todisteen merkityksestä ja jos todiste on kantajan mukaan asiaan vaikuttamaton, päätyy
myös tuomari samaan lopputulokseen. Sen sijaan kantajan esittäessä
todisteitaan ei vastaajapuolelta kysytä lainkaan niiden relevanttiudesta.
Valmisteluistunto päätetään ja nuori
lakimies poistuu hölmistyneenä salista ja miettii, onko häntä viety kuin
pässiä narussa.
Onko tuomari käyttänyt väärin
hänelle kuuluvaa prosessinjohtovaltaa? Onko tuomari menettelyllään
aiheuttanut itselleen esteellisyyden
asian lopulliseen ratkaisuun? Vai voisiko kyse olla sittenkin siitä, että juttu on vain tarjoiltu tuomioistuimelle
erittäin huonosti tai että esitetyt perusteet eivät olekaan relevantteja?
Kenen siis tulisi tässä tilanteessa ns.
katsoa peiliin? Edellä olevat kysymykset pyörivät nuoren lakimiehen
päässä hänen kertailleessaan tapahtuneen jälkeen professori Juha Lappalaisen oppeja siviiliprosessin funktioista.
G. Fields
Elämä on niin kuin se nähdään
28
Tämän
uuden
palstan
ideana on
tarkastella
kevyemmällä
otteella
vakaviakin
oikeuselämän
asioita
nuoren
vähemmän
kokemusta
omaavan
lakimiehen
näkökulmasta.
Tarkoituksena ei ole
antaa
vastauksia,
vaan herätellä
lukijoita
ajattelemaan.
Osa käytännön
kokemuksista
luonnollisesti
kummastuttaa
meitä kaikkia,
osa jopa
vihastuttaa.
Toiset onneksi
ihastuttavatkin.
Mutta
niinhän se on
elämässä
yleensäkin.
Palstan
kirjoittaja
työskentelee
lakimiehenä
asianajoalalla, joten
kirjoitusten
käytännön
kokemuksetkin
kumpuavat
nimenomaan
asianajotoiminnasta.